Koi­ra­täit ovat ke­vät­tal­ven riesa

Turkkiaan vimmatusti rapsutteleva koiran vaiva voi olla kiusallinen, mutta helppohoitoinen täitartunta. Laajoista epidemioista ei ole kyse, mutta jokatalviselta riesalta ei olla vältytty tänäkään vuonna.

Täit ovat vielä tuntematon vaiva neljän kuukauden ikäiselle novascotiannoutaja Pikulle. "Emme ole vielä käyttäneet Pikua koirapuistoissa, koska kaikkia rokotuksia ei ole annettu. Pitäähän sitä maalaisjärkeä käytää, etteivät pöpöt pääse tarttumaan", Pikun isäntä Tomi Nevanperä kertoo.

Oululaisessa Eläinlääkäriasema Akuutista kysellään täiden hoidosta paljon. Lääkärin pakeille täiden vuoksi tarvitsee kuitenkin mennä vain harvoin, sillä apteekista saa reseptivapaita lääkkeitä täiden hoitoon.

"Ennen koira pestiin shampoilla, mutta niitä ei taida nykyään olla enää olemassakaan. Iholle laitettavat liuokset ovat paljon helpompia käyttää ja hyvin tehokkaita", eläinlääkäri Kaisa Wickström Akuutista kertoo.

Koiratäit leviävät etenkin talvella, kun koirat ovat paljon sisätiloissa. Täi tarttuu koirien suoran kosketuksen tai esimerkiksi harjojen, pyyhkeiden ja irronneiden karvojen välityksellä.

Ihmiseen koirien täit eivät tartu, mutta toisiin koiriin sitäkin helpommin. Loinen voi löytää uuden isännän koirapuistoista, näyttelyistä ja lähestulkoon mistä tahansa, missä se pääsee kosketuksiin muiden koirien kanssa.

"Tartuntaa voi yrittää välttää hyvällä perushygienialla. Toisaalta vaikka olisi kuinka siisti, tartunnan voi saada", Wickström toteaa.

Koirien täit ovat harmaanruskeita ja litteitä loisia, jotka tunnistaa helposti paljain silmin. Tartunnasta kertoo yleensä koiran kutina, joskin tartunta voi olla myös oireeton.

Täi tarttuu koiran ihoon kiinni ja imee siitä verta. Yleensä se hakeutuu kuonoon, korvien taakse ja ristiselkään. Lääkeliuokset eivät tehoa muniin, jotka kehittyvät imeväiseksi 2-10 päivässä. Tämän vuoksi vaiva ei katoa välittömästi lääkkeen annostelun jälkeen.

"Ainakin pari viikkoa olisi hyvä pysytellä poissa koirapuistoista", Wickström neuvoo.

Myös puistossa temmeltävien koirakavereiden turkit on syytä tarkistaa, jos yhdellä on todettu tartunta.

Usein suositellaan täikuurin uusimista kuukauden päästä lääkkeen ensimmäisestä käyttökerrasta. Lääkitystä voi käyttää myös ennaltaehkäisevinä kuureina. Varsinkin kansainvälisissä näyttelyissä kiertäviä koiria lääkitään usein ennalta.

Täin puremat voivat kutista vielä pitkään sen jälkeen, kun itse täit ovat kuolleet, mikä ei välttämättä tarkoita hoidon epäonnistumista.

Hoidon jälkeen koiran turkissa voi myös näkyä kuolleita täitä, jotka lähtevät pois pesemällä. Pesun kanssa tulee odottaa siihen saakka, kunnes lääke on varmasti tehonnut.

Ilmoita asiavirheestä