Ruotsalainen yritysjohtaja ansaitsee yli 50 kertaa enemmän kuin teollisuustyöntekijä. Ero johdon ja työntekijöiden välillä ei koskaan ole ollut suurempi, käy ilmi Ruotsin ammattijärjestöjen keskusliiton LO:n selvityksestä.
Järjestön ekonomit ovat vuodesta 1950 lähtien vertailleet valtaeliittiin kuuluvien 198 ihmisen palkkoja. Mukana on sekä taloudellista, poliittista että virkamiesjohtoa. LO:n puheenjohtaja Wanja Lundby-Wedin esitteli selvityksen tänään Dagens Nyheter -lehdessä.
Isoimmat tienestit ovat yritysjohdolla. Vuonna 2007 yritysjohtajat pääsivät keskimäärin 51 teollisuustyöntekijän palkkaan, kun vuonna 1950 he joutuivat tyytymään puoleen tästä. Kärkipalkat ovat vielä asia erikseen: johtaja voi parhaimmillaan ansaita useita satoja kertoja työntekijän palkan.
Muulla eliitillä palkkataso on paljon vaatimattomampi. Esimerkiksi valtiopäivien, hallituksen ja kuntien johtohenkilöt ansaitsee seitsemän kertaa enemmän kuin teollisuustyöntekijä. Vuonna 1950 palkkaero oli nelinkertainen.