Kylmällä seudulla kuumenee. Mielenkiinto arktisia alueita kohtaan on nyt ennennäkemättömän suurta.
Tämän talven aikana sekä Nato, Yhdysvallat että Venäjä ovat joko jo linjanneet uudelleen tai ovat parhaillaan linjaamassa politiikkaansa arktisilla alueilla. Euroopan unioni sen teki jo syksyllä, Kanada oli asialla aiemmin. Kaikkia yhdistää ajatus omien intressiensä vartioimisesta. Ikävä puoli on siinä, että lännen ja Venäjän intressit voivat mennä ristiin.
Yksi George W. Bushin hallinnon viimeisistä töistä oli julkistaa Yhdysvaltain arktisen alueen politiikka. Uudella Barack Obaman hallinnolla tuskin on tarvetta sitä kirjata uusiksi, ainakaan kovin pian. Siinä todetaan selvästi, että Yhdysvallat on arktinen valtio, jolla on alueella etuja valvottavanaan. Etenkin kyse on meripolitiikasta ja kulkuoikeuksista.
Tammikuun lopulla Reykjavikissa pidettiin erityinen Naton korkean tason seminaari, jossa määriteltiin sotilasliiton tavoitteita arktisella alueella. Pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer ilmoitti, että Naton on voimistettava läsnäoloaan siellä. Yksi tehtävistä olisi "kriittisen infrastruktuurin" suojelu.
Kenraali John Craddock puolestaan huomautti, että sotilasliiton on pohjoisessa valmistauduttava myös konfliktitilanteisiin, vaikka alueella nyt vallitsee hyvä yhteistyö.
Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Støre taas tulkitsi, ettei kylmän sodan paluusta ole merkkejä ja että Venäjän kasvanut aktiivisuus alueella on täysin normaalia toimintaa.
Kuitenkin myös Venäjä on tekemässä omat johtopäätöksensä. Aivan lähiaikoina on määrä julkistaa uusi Venäjän arktisen alueen strategia, josta saksalainen der Spiegel -lehti sanoo jo saaneensa tietoja. Niiden mukaan Venäjä ei voi sulkea pois sitä, että kamppailua raaka-ainevaroista käytäisiin sotilaallisin keinoin.
Uudet käänteet eivät välttämättä merkitse kilpajuoksua pohjoiseen, saati sitten kilpavarustelua. Itse asiassa kaikki korostavat sitä, että arktisella alueella vallitsee nyt hyvä yhteistyö eikä jännitystä ole. Nato korostaa Naton ja Venäjän välisen yhteisneuvoston merkitystä, Yhdysvallat ja Norja puhuvat lämpimästi Arktisen neuvoston roolin vahvistamisesta. Kaikki valtiot tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, ettei mitään uusia arktisia merialueita koskevia sopimuksia tarvita, vaan YK:n nykyinen merialueita koskeva mekanismi riittää.
Mutta samalla kaikki näyttävät varautuvan siihen, että kaikki ei ehkä menekään hyvin. Silloin käsillä voi olla kasa suuria ongelmia.
Taustalla tässä kaikessa on se tosiasia, että ilmaston lämpeneminen muuttaa arktisten alueiden olosuhteita perusteellisesti. Uusia merireittejä aukeaa, uudet energiavarat tulevat hyödynnettäviksi. Kyse on siitä missä aina kansainvälisessä politiikassa, jonkin alueen tai resurssin hallinnasta. Tähän asti arktinen alue oli umpijäässä ja suljettuna, nyt se sulaa ja avautuu.
On vain yksi asia, joka kaikista näistä uusista strategioista ja linjauksista näyttää puuttuvan. Se, että alueen maiden voimavarat yhdistettäisiin ilmaston muuttumista pysäyttävään tai hidastavaan työhön. Koska arktisen alueen muutos on kaikkien nopeinta, juuri näiden maiden yhteisen sanan luulisi painavan.
Mutta se on utopiaa. Alueen maiden suurin yhteinen piirre on omien etujen valvonta muuttuvissa oloissa. Toivottavasti edes se kyetään tekemään ilman uutta arktisen alueen sotilaallista kilpavarustelua. Vielä sellaista ei näy, mutta Naton, Venäjän ja Yhdysvaltain uusista papereista löytyy huolestuttavia sivulauseita.
markku.heikkila@kaleva.fi