Maatilan lämpökeskuksessa syttyi uhkaava tulipalo keskiviikkoiltana Limingassa. Hakesiilon kuljettimesta lähtenyt palo oli jo levinnyt sekä kattilan ja että siilon puolelle, kun palokunta ehti hätiin.
Leviämisen vaara olisi ollut suuri jos koko lämpökeskus olisi syttynyt, sillä maatilan pihapiirissä on useampi puurakennus vain kymmenen metrin päässä.
Maatilan väki ehti kuitenkin havaita palon ajoissa, sillä lämpökeskuksen ylitäytön hälytin alkoi hälyttää. Pelastuslaitos hälytettiin Ylipääntielle hieman ennen kello kuutta keskiviikkoiltana.
Pelastuslaitos joutui palon sammuttamiseksi tyhjentämään noin kymmenen kuution siilon lähes kokonaan puuhakkeesta. Palon syttymissyy ei ollut vielä keskiviikkoiltana selvillä.