Isossa pohjoisen hiihtokeskuksessa päivälipun perushinta on noin 30 euroa. Viitisen vuotta takaperin hinta oli noin 20 euroa.
Kahden aikuisen ja kahden teini-ikäisen nuoren hissiliput yhdelle päivälle maksavat nyt noin 120 euroa.
Laskettelusuksien vuokra kaikille yhdeksi päiväksi voi maksaa 112 euroa.
Ruokailuun ravintoloissa voisi päivässä mennä perheeltä 60 euroa.
Yhteissumma yhdeltä päivältä on tällöin 292 euroa.
Hissiliput kallistuvat nyt vuosittain arviolta vähintään 3--4 prosenttia, eli enemmän kuin hyödykkeet Suomessa keskimäärin. 2000-luvun alkuvuosina hinnoissa on nähty yli kymmenenkin prosenttiyksikön vuotuisia korotuksia.
Suomen inflaatio on ollut viime vuosina vain yhden prosentin luokkaa.