Oulun taidemuseo aloitti toimintansa nykyisellä paikallaan toukokuussa 1990.
1920-luvun alussa valmistuneessa punatiilisessä rakennuksessa toimi alun perin Weljekset Åström Oy:n nahkatehtaan pääkonttori, ruokala, klubihuoneisto ja liimatehdas sekä kuivaamo.
Taidemuseoksi muutettaessa rakennus sai postmodernin uudisosan. Nyt vajaat 20 vuotta myöhemmin tapahtuu taidemuseon toinen tuleminen, kun talo avaa ovensa puolentoista vuoden remontoinnin jälkeen.
Työt ovat kestäneet pitkään, mutta mitään suurta tai näkyvää ei ole tehty. Tilat ovat suunnilleen entisensä ja löytyvät vanhoilta paikoiltaan. Uudistettu museo onkin kuin vanha hiukan tuunattu tuttu.
Muutokset ovat pääosin teknisiä. Ne eivät käyttäjälle juuri muuten näy kuin mahdollisesti kovatasoisempana näyttelyantina.
Pääsuunnittelijana on ollut Arkkitehtitoimisto Kari Huotari Oy ja korjauksissa on pyritty säilyttämään Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Ky:n 1980-luvun lopulla suunnitteleman taidemuseon henki.
Taidemuseo kärsi sisäilmaston epävakaisuudesta heti 1990-luvun alusta lähtien. Etenkin suuri ilmankosteus on ollut riesana. Siitä johtuen taidemuseo ei ole voinut saada ohjelmistoonsa näyttelyitä, joilla on korkeat olosuhdevaatimukset.
Nyt valmistuneessa korjaustyössä näyttelytilojen ulkoseiniä on vahvistettu ja talotekniikka on tehty uusiksi. Näiden muutoksien jälkeen kaiken pitäisi olla kunnossa ottaa vastaan kuinka korkeatasoisia näyttelyitä tahansa.
Vaikka muutokset ovat olleet pieniä, museossa vieraileva huomaa ne heti kättelyssä. Palvelutiski on uusittu. Madallettuna se on entistä vieraanvaraisemman tuntuinen.
Sekin on helppo huomata, että kaikki seinäpinnat on maalattu. Ulkoseinien vahvistamista sen sijaan ei juuri huomaa.
Näkyvämpi muutos on postmodernin uudisosan kattoikkunoiden poistaminen, ne kun olivat ainakin sisäilmaston kannalta ongelmalliset. Näyttelysali tuntuu ainakin ensi kokemalta myös aikaisempaa hiljaisemmalta.
Suuri vaikutus näyttelyiden tunnelmaan voi olla uudella huipputekniikkaan perustuvalla valaistusjärjestelmällä. Vähäeleisempiä muutoksia on esimerkiksi teosten ripustusjärjestelmän päivittäminen.
Yksi ja hyvin käyttäjäystävällinen muutos on hälytysjärjestelmän uusiminen. Enää eivät näyttelytiloissa soi ne kovaääniset hälytyssireenit, jotka menneinä vuosina saattoivat jopa karkottaa taiteenystäviä.
Senkin taidemuseon kävijä huomaa, että yläkerrassa ollut istutusallas, jossa viimeiset vuodet oli japanilainen kuivapuutarha, on poistettu.
Suurin muutos löytyy alakerrasta, minne on rakennettu mediataidetila nimeltään Tasku.
Tila on aiemmasta paikalla olleesta näyttelytilasta kasvanut kokoa ja tummien pintojen lisäksi saanut toimintaa varten tarpeellisen valaistuksen. Mustaseinäinen tila voidaan valaistuksella häivyttää täysin pois niin, että vain teos on katsojan nähtävillä.
Sisäilmasto-olosuhteiden parantamisen ohella myös mediataidetila on mahdollistamassa entistä kovatasoisempien näyttelyiden saamisen taidemu-eoon.
Teknisten korjausten lisäksi taidemuseon tilat ovat saaneet tehdashistoriasta ponnistavia uusia nimiä, kun mediataidetilan Taskun ohella museosta löytyy kokoelmahuone Salkku ja kokoushuone Satula.