Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä kiista EU:n komission nimityksestä on aiheutettu täysin turhaan. Hän näkemyksensä mukaan minikriisi olisi ollut vältettävissä puheenjohtajan nopeammalla reagoinnilla. Tuomioja kommentoi komission tilannetta nettisivuillaan.
- Buttiglione on jo luopunut ehdokkuudestaan, mutta voi olla, että halutaan tasapainottaa muillakin uhrauksilla. Ei siksi, että Euroopan parlamentti sitä välttämättä edellyttäisi vaan siksi, että näin perääntymään joutuneetkin saisivat jotain hyvitystä, hän arvelee kirjoituksessaan.
Tuomioja uskoo, että kunhan uusi komissio on saatu töihin, jatkuu EU:n arki samojen haasteiden merkeissä kuin ennenkin. Iso työ on hänen mielestään luotsata perustuslakisopimuksen ratifiointi kaikissa 25 jäsenmaassa niin, että sopimus voisi tulla voimaan Suomen puheenjohtajakaudella syksyllä 2006.
- Vähintäänkin viivästymisiin on viisasta varautua, mutta yksi tai kaksi vastoinkäymistä ei saa projektia upottaa, hän huomauttaa.