Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) puolustaa esittämäänsä kasvualoitetta. Hän on vakuuttunut siitä, että Suomessa tarvitaan astetta vahvempaa valtion roolia; se ei ole pois vapaalta yrittäjältä, vaan sillä luodaan yhdessä edellytyksiä, joita markkinat eivät synnytä.
- Ellemme tähän rohkene, on edessämme hiipuva talouden lasku, jossa väki vanhenee ja työvoima vähenee, hän muistutti Jyväskylässä Keski-Suomen yrittäjien juhlassa.
Vanhanen esitteli viime kuussa esittämäänsä ohjelmaa ja kolmatta tietä vasemmistolaisuuden ja markkinaliberalismin ulkopuolella. Hän sanoi saaneensa osakseen kiitosta mutta myös arvostelua. Arvostelusta hän otti esiin sen, ettei korkean investointiasteen katsota takaavan parempaa tuottavuutta. Hän kiisti väitteen. Vanhasen mielestä on vaarana, että Suomen tuotannollinen laitekapasiteetti vanhentuu.
Vanhanen muistutti, että Suomi on 15 vuoden aikana investoinut koneisiin ja laitteisiin keskimäärin 2,5 prosenttiyksikköä BKT:stä vähemmän kuin Yhdysvallat.
Investoinnit on Vanhasen mukaan tehtävä yrityksissä. Valtion rooli on suotuisten edellytysten luominen.