Kainuun valtion met­sil­le uusi luon­non­va­ra­suun­ni­tel­ma

Metsien matkailu- ja virkistyskäyttö nousee entistä tärkeämmälle sijalle Metsähallituksen uudessa Kainuun valtion maiden luonnonvarasuunnitelmassa.

Metsien matkailu- ja virkistyskäyttö nousee entistä tärkeämmälle sijalle Metsähallituksen uudessa Kainuun valtion maiden luonnonvarasuunnitelmassa.

Aiemmin painotus on ollut selkeästi enemmän puuntuotannon ja luonnonsuojelun puolella, mutta uudessa suunnitelmassa matkailun ja virkistyskäytön merkitys kasvaa. Myös luonnon monimuotoisuudesta ja metsien hyvästä hoidosta tulee edelleen huolehtia.

Käytännössä linjaus näkyy siten, että Kainuun matkailun kannalta tärkeiden alueiden valtion metsien hoidossa otetaan maisema-arvot erityisesti huomioon.

Näitä alueita ovat muun muassa Hossa, Ukkohalla-Paljakka, Oulujärvi, Vuokatti ja itärajan seudun metsät.

Matkailualueiden ympäristöön sopivia metsänkäsittelytapoja ovat esimerkiksi pienaukko- ja poimintahakkuut.

Kainuun luonnonvarasuunnitelma on ensimmäinen, jonka Metsähallitus on uudella suunnittelujärjestelmällä laatinut.

Metsähallituksen maille Kainuussa muodostettiin kahdeksan eri suunnitelmavaihtoehtoa, joissa oli eri tavoin painotettu luonnonsuojelua, metsätaloutta ja virkistyskäyttöä.

Mukana suunnittelussa oli laaja yhteistyöryhmä, jossa oli mukana edustajia eri sidosryhmistä. Tavalliset kainuulaiset pääsivät ilmoittamaan mielipiteensä eri puolilla maakuntaa järjestetyissä yleisötilaisuuksissa.

Luonnonvarasuunnittelu on Metsähallituksen keskeisin työkalu luonnonvarojen käytön mitoituksessa ja ohjauksessa.

Parhaillaan työn alla Metsähallituksessa ovat uudet luonnonvarasuunnitelmat myös Länsi-Suomen sekä Itä- ja Länsi-Lapin alueille.

Ilmoita asiavirheestä