Kir­jas­to kiristi sur­faa­jien val­von­taa Kemissä

Kemin kaupunginkirjasto on tiukentanut netissä surfaajien valvontaa muun muassa kääntämällä asiakaspäätteiden näyttöjä yleisöön päin. Toimenpiteen taustalla on epäily, että koneilla on vierailtu lapsipornosivuilla.

Kemin kaupunginkirjasto on tiukentanut netissä surfaajien valvontaa muun muassa kääntämällä asiakaspäätteiden näyttöjä yleisöön päin. Toimenpiteen taustalla on epäily, että koneilla on vierailtu lapsipornosivuilla. Kirjaston henkilökunta myös kiertelee aikaisempaa enemmän päätteiden tuntumassa.

"Asiakkaat saavat surfata vapaasti netissä, mutta lapsipornosivuilla surfaaminen on niin törkeä teko, että siihen puututaan", kirjastonhoitaja Jukka Pietilä kertoo. Pornosivuilla vierailut ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.

Esto-ohjelmia ei Kemissä, kuten ei yleensä suomalaisissa kirjastoissa käytetä. Pietilän mukaan avainsanoihin perustuvat esto-ohjelmat haittaavat liikaa tavallista netinkäyttäjää. Esimerkiksi porno-sanaan perustuva ohjelma estää pääsyn vaikkapa Pornaisten kotisivuille.

Kemin kirjastossa palataan tavallaan lähtöruutuun, sillä alkujaan ohikulkijat näkivät näytön. Sittemmin asiakkaiden toivomuksesta pisteistä tehtiin intiimimpiä.

Ilmoita asiavirheestä