Pohjoismaita patistetaan tiivistämään ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötään. Norjan entisen ulkoministerin Thorvald Stoltenbergin ehdotuksessa väläytellään muun muassa Islannin ilmatilan valvontaa, pohjoisnapaa kiertävää satelliittijärjestelmää ja muita pohjoisten merialueiden turvallisuuteen liittyviä toimia.
Stoltenbergin esitys luovutettiin maanantaina Pohjoismaiden ulkoministereille Oslossa. Ulkoministerit olivat tilanneet riippumattoman ehdotuksen viime kesäkuussa. Stoltenbergin mukana sitä oli valmistelemassa joukko tutkijoita, Suomesta entinen vihreiden kansanedustaja Ulla Anttila ja professori Tuomas Forsberg.
Ehdotus hahmottelee yhteistyöalueita seuraaviksi 10–15 vuodeksi. Stoltenbergin mukaan kaikissa Pohjoismaissa toivotaan laajalti yhteistyön vahvistamista. Alueen geopoliittisen ja strategisen merkityksen arvioidaan kasvavan jatkuvasti, koska pohjoisilla merialueilla on kaasua ja öljyä. Ilmastonmuutos merkitsee, että näiden käyttöönotto helpottuu ja myös liikennöinti helpottuu.
Merialueilla yhteistoimintaa
Etukäteen kiinnostusta oli herättänyt Islannin ilmatilan valvonnan järjestäminen yhteistyössä Pohjoismaiden kesken. Islanti on Nato-maa kuten Norja ja Tanskakin.
Merialueille Stoltenberg esittää myös useita muita toimia. Meriympäristön, saastumisen ja siviililiikenteen valvontaan luotaisiin valvonta- ja varoitusjärjestelmä. Etsintä- ja pelastustoimintaa varten luotaisiin pohjoismainen meritoimintayksikkö. Myös yhteisiä arktisia jäänmurtajia olisi kehitettävä.
Yhteisen toiminnan vaatiman valvonnan ja viestiliikenteen järjestämiseksi Stoltenberg esittää pohjoisnapaa kiertävää yhteistä satelliittijärjestelmää vuoteen 2020 mennessä. Satelliittipalveluja voitaisiin toki ostaa, mutta nykyiset satelliitit kiertävät maapalloa liian etelässä eivätkä kata pohjoisinta aluetta.
Yhteistyötä pitäisi tiivistää myös Arktisessa neuvostossa. Sotilaallisella puolella perustettaisiin sekä maalla että merellä toimiva niin sanottu amfibioyksikkö. Suomi ja Ruotsi ovat jo kahdestaan kehittäneet tällaista yhteistyötä.
Yhteinen vakauttamisyksikkö kriiseihin
Kansainvälisillä areenoilla yhteistyötä tiivistettäisiin sotilas- ja siviilihenkilöstöstä perustettavalla pohjoismaisella vakauttamisyksiköllä, joka voitaisiin lähettää kriisialueille. Ensin lähtisivät sotilaat, ja perässä tulisivat poliisit ja lopulta vaalitarkkailijat ja muut siviiliasiantuntijat. Kansainvälisiin tehtäviin voitaisiin käyttää myös yhteistä suuronnettomuuksia varten perustettavaa katastrofiyksikköä.
Mukana on myös yhteistoimintaa tietoverkkohyökkäyksiä vastaan sekä sotilaallista yhteistyötä kuljetuksessa, terveydenhuollossa, koulutuksessa ja materiaali- ja harjoitusalueasioissa. Lisäksi perustettaisiin yhteisiä edustustoja maihin, joissa kenelläkään ei ole suurlähetystöä.
Stoltenberg esittää myös Pohjoismaiden hallitusten vastavuoroista solidaarisuusjulistusta. Siinä ne velvoittavasti selvittäisivät, miten aikovat reagoida, jos jokin Pohjoismaa joutuu ulkoisen hyökkäyksen tai asiattoman painostuksen kohteeksi.