Kuntosalit käyttävät monenlaisia hinnoitteluperusteita ja niiden tarjoamat palvelut vaihtelevat huomattavasti. Etelä-Suomen lääninhallitus selvitti yhteensä 43 kuntosalin hinnoittelun Helsingissä, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Lappeenrannassa.
Selvityksen mukaan kuluttajan pitää olla tarkkana kuntosalia valitessaan. Pelkän hinnan lisäksi kannattaa selvittää, mitä palveluja kuntokeskuksen hinnat sisältävät ja mihin lisäetuihin tietyt maksut oikeuttavat. Salien tasossa, aukioloajoissa, oheispalveluissa ja oheisalennuksissa on suuria eroja.
Pitkillä sopimuksilla kuntosaliharjoittelu tulee selvityksen mukaan vuodessa jopa satoja euroja lyhyitä sopimuksia halvemmaksi. Toisaalta sopimuksista on usein vaikeaa irrottautua, eikä jäsenyydestä luopuminen usein onnistu kuluitta.
Joissain tapauksissa mukana olleiden kuntokeskusten hintoja oli vaikeaa tulkita. Kuluttajan tulisi lääninhallituksen mukaan voida vaivatta tutustua sopimusehtoihin ennen jäsensopimuksen allekirjoittamista.