Arvostetun Man Booker -palkinnon tuore voittaja Kiran Desai katsoo olevansa voitosta velkaa George W. Bushille. Desain mukaan palkintoa ei olisi tullut, ellei juuri Bush olisi Yhdysvaltain presidentti.
Bushin vuoksi kirjailija ei ole hakenut Yhdysvaltain kansalaisuutta ja pystyi siten osallistumaan Booker-kilpaan. Siihen hyväksytään vain britit tai Brittiläisen kansainyhteisön kansalaiset, ja Desai on syntyjään intialainen. Hän on kuitenkin asunut 20 vuotta Yhdysvalloissa.
Kirjailija on arvostellut kovin sanoin Bushin ulkomaalaispolitiikkaa. Hän vastustaa presidenttiä niin paljon, ettei ole anonut Yhdysvaltain passia.
- Hänet valittiin kerran ja vielä toisenkin kerran. En ole kerta kaikkiaan kyennyt hakemaan kansalaisuutta, Desai kertoo.