Tänään lauantaina heittää Haukiputaalla kaikkien suomalaisten tuntema Taneli Mäkelä näyttelijän manttelin syrjään ja antautuu iskelmän vietäväksi. Seuraava aamu valkeneekin sitten isänpäivänä, jolloin kaikkien isien toivotaan olevan kotona.
"Olen useamman päivän keikkareissulla, mutta ehdin kyllä isänpäiväksi kotiin. Tarkoitukseni on nimittäin pistää auto junaan ja matkata lauantaiyön aikana Oulusta Helsinkiin."
"Tässä voi jopa käydä niin, että minä tarjoan muulle perheelle aamukahvit, koska juna on niin aikaisin perillä", esiintyvä taiteilija kertoo tien päältä matkallaan kohti Jyväskylää.
Mäkelää ei tarvinne esitellä viihteen ammattilaisena, mutta hän itse kavahtaa nimitystä viihteen veteraani.
"Sillä nimellä minua on tituleerattu ja olen aina lentää persuuksilleni. Mutta sen siitä saa, kun sählää monessa paikassa yhtä aikaa."
"Viimeiset kymmenen vuotta ovat lirvahtaneet viihteen puolella, miltei puoli vahingossa. Siinä sivussa olen kuitenkin tehnyt vakavia elokuva- ja teatterirooleja", Mäkelä oikaisee.
"Pidän viihdettä tärkeänä ja vaikeana lajina, mutta silti toivoisin, että minut muistettaisiin muustakin." Mäkelän ensimmäinen tv-työ oli Musta tuntuu -rikoskomedia, johon Mäkelä pestattiin suoraan teatterikorkeakoulusta 1985.
"Minulla kävi munkki. Ilman tuota sarjaa olisin varmasti joutunut muihin töihin. Sarjassa oli mukana huippunimiä Ritva Valkamasta Neil Hardwickiin. Ymmärsin jo tuolloin, että kyse oli poikkeuksellisesta tilanteesta", hän kertoo.
"Annoin kaikkeni, kuten urheilutermi kuuluu, ja yhä vielä muistelen tuota sarjaa lämmöllä", Mäkelä sanoo.
Musta tuntuu -sarjan rinnalla tehtiin myös Fakta hommaa, josta Mäkelä myöhemmin heittäytyi syrjään omasta tahdostaan.
"Tein raskaan päätöksen siinä vaiheessa, kun sarjaa ryhdyttiin lämmittämään uudelleen. Roolihahmo Aulis kuopattiin sitten korkeiden kolesteroliarvojen takia. Se osaltaan toi sarjaan uutta nousukiitoa, jota sarja varmasti kaipasikin."
"Ennen kuin jäin pois, halusin varmistaa, että Eija Vilpas ja kumppanit pystyvät tekemään ohjelmaa ilman minua. Onneksi pystyivät", Taneli Mäkelä kommentoi.
Haukiputaan Teatterikuopassa Mäkelä laulaa suomalaisia iskelmiä, joiden esittämisen idea on puhtaasti tekstilähtöinen. "Tanssilattian pyörteissä usein hienojen iskelmien sanoma jää kuulematta. Iskelmissä on niin paljon raskaansarjan sanoituksia, että niiden esittäminen ansaitsee pysähtymistä ja ajattelemista", Mäkelä arvioi.
"Teen näitä keikkoja erittäin mielelläni ja tuntuu, että välillä minun on pakkokin päästä laulamaan", näyttelijä sanoo.
Carita Forsman
Taneli Mäkelän Suomalainen ilta 2, 11. marraskuuta Haukiputaan
Teatterikuopassa kello 18. Säestäjänä Jussi Liski. Liput 12/15e.