Ruotsin ve­rot­ta­ja vaatii Nor­deal­ta lisää veroja

Ruotsin verottaja vaatii rahoituskonserni Nordeaa maksamaan lisää veroja vuosilta 2003 ja 2004. Pankin mukaan vaadittu summa on 108 miljoonaa euroa ja korot. Verottajan päätös liittyy pankin käytössä olleiden kiinteistöjen myyntiin.

Nordea pitää verottajan vaatimusta perusteettomana ja aikoo valittaa lisäverosta oikeuteen. Nordea sai kiinteistöjen myynnistä yli 300 miljoonan euron verottoman myyntivoiton.

Nordea kertoi perjantaisessa pörssitiedotteessa, että verottaja on ilmoittanut nostavansa Nordean täysin omistaman tytäryhtiön Nordea Fastigheterin verotettavaa tuloa yhteensä lähes 3 miljardilla kruunulla kahdelta vuodelta.

Nordealle määrättyä summaa kohottaa maksamatta jääneelle myyntivoitolle asetettu 20 prosentin veronkorotus.

Nordean näkemyksen mukaan kiinteistöjen myynnissä noudatettiin verolakeja ja -säännöksiä. Yhtiö muistuttaa myös ulkopuolisten veroasiantuntijoiden analysoineen myynnin ja verolinjaukset.

Ilmoita asiavirheestä