Pienten kulmakapakoiden ja ravintoloiden asema vaikeutuu selvästi, kun ensi kesäkuun alussa tulee voimaan asetus, jonka mukaan ravintoloihin on rakennettava vähintään seitsemän neliön kokoinen tupakointitila riittävine ilmanvaihtoineen.
Sellainen on rakennettava, jos ravintolassa halutaan sallia minkäänlainen tupakointi.
Pienissä, vain joitakin kymmeniä asiakaspaikkoja käsittävissä ravintolassa tupakointitilan rakentaminen on mahdottomuus.
Karjasillalla sijaitsevan ravintola Karjatuvan omistaja Martti Seitsaari sanoo, että tupakointitilaa ei missään nimessä voi rakentaa.
Alle 50 neliön kokoisen ravintolan asiakaspaikat hupenisivat lähes olemattomiin, jos koppi tehtäisiin.
"Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin lopettaa tupakointi, kun määräaika koittaa", Seitsaari sanoo. Karjatupa kuuluu niihin pieniin ravintoloihin, joissa saa toukokuun loppuun asti polttaa muualla paitsi baaritiskillä.
Seitsaari ei aio luovuttaa ravintolansa pitämisestä, vaikka arveleekin, että savuttomaksi muuttuvassa ravintolassa saattaa tulla asiakaskato.
Kauhulla odotetaan kesäkuuta
Pienen ravintolan omistajan mielestä tupakointisäädökset luovat epätasa-arvoa.
Yli 50 neliön ravintoloilla on mahdollisuus hakea siirtymäaikaa tupakoinnissa kahdeksi vuodeksi ensi vuoden kesästä lähtien. Seitsaaren mielestä tämä luo väärän kilpailutilanteen.
"Kauhulla tässä odotetaan, miten sitten käy. Meidänkin asiakkaat saattavat siirtyä ainakin tuon parin vuoden ajaksi ravintoloihin, joissa saa polttaa", hän sanoo.
Karjatuvan asiakkaat ovat itse ehdottaneet, että ravintolaan rakennettaisiin tupakointitila ulos terassille.
Omistajan aikoo toteuttaa ajatuksen. Koska terassilla on lämpölamput, siellä tarkenee ehkä sauhutella talvellakin.
Suomen hotelli- ja ravintolaliiton (SHR) toimitusjohtaja Timo Lappi korostaa, että oikeudenmukaisinta olisi suoda siirtymäaika koosta riippumatta kaikille niille ravintoloille, jotka ovat tehneet investointeja lain vaatimusten täyttämiseksi. Siirtymäajan tarkoitus on kuolettaa nämä investoinnit.
Tähän asti laki on oikeastaan suosinut osaa alle 50 neliön ravintoloista, koska niissä on saanut polttaa, oli investointeja tehty tai ei. Liitto neuvottelee vielä Tuotevalvontakeskuksen kanssa asetuksen tarkennuksesta.
Tupakkakielto ei vie asiakkaita
Ravintola Lentävän lautasen nykyisestä 75 asiakaspaikasta toistakymmentä jouduttaneen uhraamaan tupakkakopin tieltä, laskee ravintolan vastaava Jari Vieruaho.
Lentävässä lautasessa tupakkakopin rakentaminen verottaa väistämättä ravintolan tiloja. Tästä huolimatta koppi rakennetaan, sillä Vieruahon mielestä tupakointi kuuluu ravintolaan. Kopissa tulee olemaan erillinen ilmastointi.
Oulun Radisson SAS -hotellin ravintoloihin on rakennettu asetusten vaatimat tupakkakopit. Yläkerrassa on pienempi, noin yhdeksän neliön tila ja alakerrassa yli kymmenen neliön tila.
Pikkujouluaikana kopit ovat olleet niin täynnä, että yksi juhlakabinetti varataan nyt tupakoitsijoille, vaikka muuten ravintolat ovat olleet savuttomia.
Hotellinjohtaja Jukka Räisänen sanoo, että tupakoinnin lopettaminen ei ole vähentänyt vaan lisännyt Radisson SAS -ravintoloiden asiakasmääriä. Myös SHR:n toimitusjohtaja Timo Lappi korostaa, että kokemukset muiden Euroopan maiden tupakointilaeista ovat olleet ravintolatoiminnan kannalta myönteisiä.