Ruu­su­sel­le sakkoja Pää­mi­nis­te­rin mor­sia­mes­ta

Helsingin hovioikeus on hetki sitten tuominnut Susan Ruususen ja kustantaja Kari Ojalan sakkoihin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä Pääministerin morsian -kirjassa. Ojalan rangaistus on 60 päiväsakkoa ja Ruususen 20 päiväsakkoa.

Susan Ruusunen sai sakkoja Pääministerin morsiamesta.
Susan Ruusunen sai sakkoja Pääministerin morsiamesta.

Helsingin hovioikeus on hetki sitten tuominnut Susan Ruususen ja kustantaja Kari Ojalan sakkoihin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä Pääministerin morsian -kirjassa.

Ojalan rangaistus on 60 päiväsakkoa ja Ruususen 20 päiväsakkoa.

Hovioikeuden mukaan pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämästä on esitetty tietoja ja vihjauksia, jotka ovat omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Menettely katsottiin tahalliseksi, sillä Ojala ja Ruusunen tiesivät, ettei Vanhanen ollut antanut suostumustaan kirjan julkaisuun tai yksityiselämäänsä koskevien tietojen levittämiseen.

Ruususen tuloilla maksettavaa tulee 300 euroa ja Ojalan 840 euroa. Lisäksi heidän tulee muun muassa maksaa valtiolle yhteensä noin 8 500 euroa rikoshyötyä.

Rangaistuksessa otettiin huomioon lieventävänä seikkana, etteivät Vanhasen yksityisyyttä loukanneet tiedot olleet kovin vakavina pidettäviä.

Ojalalle määrättiin ankarampi rangaistus, koska hänen kustannusalan ammattilaisena olisi pitänyt Ruususta paremmin ymmärtää menettylynsä moitittavuus.

Hovioikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen, että Etukeno Oy pitäisi tuomita menettämään valtiolle rikoksesta saatu hyöty.

Ilmoita asiavirheestä