Lääkärit ilman rajoja -avustusjärjestö (MSF) vetäytyy Irakista, koska työskentely on käynyt sen mielestä äärimmäisen vaaralliseksi.
- MSF:lle on järjestönä käynyt mahdottomaksi taata ulkomaalaiselle ja irakilaiselle henkilökunnalleen hyväksyttävän tasoista turvallisuutta, Belgian MSF:n johtaja Gorik Ooms toteaa.
MSF:n vapaaehtoiset ovat työskennellet Irakissa joulukuusta 2002 lähtien, ja pieni ryhmä MSF:n työntekijöitä hoiti potilaita Bagdadissa sodan ilmapommitusten aikanakin.
Järjestö on hoitanut potilaita mm. kolmella klinikalla Bagdadin köyhässä Sadrin kaupunginosassa. Sen vapaaehtoiset ovat työskennelleet myös Najafin, Kerbalan ja Fallujan kaltaisissa kriisipesäkkeissä.
MSF on useaan otteeseen arvostellut väkivaltaisuuksien osapuolia siitä, etteivät ne kunnioita humanitaarisen työn tekijöitä. Lukuisten avustusjärjestöjen työntekijöitä on siepattu.
- Ilmeisesti enää ei ole turvallista tulla edes yhdistetyksi kansainväliseen organisaatioon, MSF:n operaatiopäällikkö Marc Joolen sanoo.