Virolaisen Tallink-laivayhtiön pomomiehet ovat kuulemma käyttäytyneet huonosti laivansa risteilyllä. Viinaa oli juotu ja öristy, henkilökuntaa pompotettu ja vaadittu tarjoilua jatkumaan yli lain määräämän ajan.
Asiasta itse kuultuna joku johtajista ihmetteli syntynyttä kohua, kun kysymyksessä oli vain normaali humala.
Kun ei ole itse päässyt tuohon menoon mukaan, on vaikea arvioida, onko tässä tehty kärpäsestä härkänen vai päinvastoin. Huomio kiintyy kuitenkin tuohon termiin, "normaali humala". Se vaatii vähän pohdintaa.
Jos humala on normaali tila, silloin kai on oletettava, että selvin päin oleminen on epänormaalia. Voihan se noin ollakin, ainakin laivayhtiöissä,
joissa jo työpaikka heilahtelee ilman laitamyötäistäkin ja viinaa on tarjolla halvalla. Kuivalla maallakin tiedetään firmoja, joissa pomot saattavat aamupäivisin herättää kiusallista huomiota örveltämisellä, mutta iltapäivällä eivät enää poikkea porukasta mitenkään, kun muutkin pääsevät vauhtiin.
Tapahtumien kuvaus ei muutenkaan kuulosta vallan oudolta. Ei varmasti ole ensimmäinen kerta, kun suomalaisugrilainen mieshenkilö - tai vaikka useampikin - juo viinaa, örisee, pompottaa henkilökuntaa ja vaatii lisää viinaa. Itse asiassa tämä tilanne taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus missä tahansa ravintolassa aamuyön tunteina, kun laskuhumala uhkaa. Laivassa riski on vieläkin suurempi, koska sieltä on hankala päästä kuivin jaloin jatkoille jonkun juhlijan kotiin.
Humalatilan normaalisuutta voidaan mitata myös promilleilla. Nekin voivat vaihdella tilanteen mukaan. Kertomusten perusteella voidaan arvioida, että Tallinkissa normaalipromillet ovat noin kahden ja neljän välillä. Jos jäädään alle kahden promillen, se on alinormaalia, jos mennään yli neljän, se on ylinormaalia. Kansan kielessä näistä poikkeamista käytetään myös ilmaisuja "käsiin selvinnyt" ja "sammunut".
Sen sijaan esimerkiksi poliisin liikenneratsioissa normaaliksi hyväksytään ainoastaan nolla promillea. Kaikki mikä menee sen yli, on epänormaalia, samoin miinusmerkkinen promilleluku, joka viittaa siihen, että mittarit ovat rikki ja poliisi tarvitsee lisää määrärahoja uusien hankkimiseen.
Niin ikään käytöksen normaalisuus riippuu tilanteesta ja juopumuksen asteesta. Näin pikkujoulujen aikaan jokaisessa työpaikassa tiedetään, että pätevä toimitusjohtaja pystyy suunnilleen kolmen promillen etukenossa kiittelemään henkilökuntaa hyvin suoritetusta työstä ja kehumaan, että tässä ollaan kuin yhtä suurta perhettä. Mutta jos hän vielä neljän promillen vauhdissa keskustelee asiallisesti ja täydellisesti artikuloiden sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja työpaikan ilmapiiristä, on syytä olla varovainen. Sellainen ei ole enää normaalia, vaan johtajaa on syytä epäillä saneeraajaksi ja seuraavalla viikolla ovat odotettavissa YT-neuvottelut.