Harvinainen oikeusjuttu törkeästä sisäpiiririkoksesta alkaa lähikuukausina Helsingin käräjäoikeudessa. Siellä käsitellään Soonin eli entisen Tampereen puhelimen osakkeiden ostoa vuonna 2001. Tekijöiden epäillään saaneen huomattavaa taloudellista hyötyä.
Syyttäjä Hannu Kuusisto kertoi vaativansa tilille kahta henkilöä. Toista syytetään törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä ja toista tavanomaisesta sisäpiiririkoksesta.
Soonin hallituksessa istunut mies neuvoi liikemiestuttavaansa ostamaan Soonin osakkeita. Poliisitutkimusten mukaan sisäpiiriläinen tiesi, että Soon julkistaa seuraavana päivänä yhtiön kurssiin vaikuttavaa tietoa.
Liikemies ostikin Soonin osakkeita huomattavalla summalla. Hänen sijoitustensa arvo kohosi päivässä noin 50 000 eurolla. Liikemies hankki Soonin osakkeita niin paljon, että osto näkyi piikkinä yrityksen vaihdossa. Tämä johti rahoitustarkastuksen ja poliisin rikosepäilyn jäljille.
Poliisi sai perusteet miesten pidätykselle puhelinten teletunnistetiedoista. Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.