Siikajoen kunnanhallituksen mielestä nuorisokodin urakkamenettely on hoidettu tarkoituksenmukaisesti ottaen huomioon kokonaistilanne, yrittäjien kanssa sovittujen hankkeiden valmistumisaikataulut ja muut sitoumukset.
Markkinaoikeudelle antamassaan lausunnossa kunnanhallitus muistuttaa, että sekä ensimmäisen vaiheen että Raahen Monityö Oy:n vetäytymisen jälkeen osapuolia on kohdeltu asianmukaisesti. Molemmille ilmoitettu kirjallisesti muutoksista, joita suunnitelmiin on rakennusliikkeen kanssa tehty urakan aloittamissopimuksessa.
Mikä olisi ollut mahdollisen uusintakierroksen tulos, on kunnanhallituksen mielestä oma kysymyksensä. Missään tapauksessa urakkaa ei olisi voitu antaa ilman muuta Rakennusliike Lehto Oy:lle, kuten se markkinaoikeudelle toimittamassaan kirjelmässä vaatii.
Kunnanhallitus katsoo, että Rakennusliike Lehdon vaatimukset kunnalta ovat aiheettomia, ja että ne eivät perustu todellisiin menetyksiin. Kunnanhallitus valitsi lausunnon mukaan toisen vaiheen kahdesta urakoitsijasta halvemman sen jälkeen, kun molemmille oli annettu yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa urakka kunnanvaltuuston päätösten mukaisesti. Valinnassa on huolehdittu keskeisten osapuolten, kunnan ja nuorisokodin yrittäjien, etua.