Ap­teek­ki­so­pi­mus auttaa lää­ke­riip­pu­vuu­den hal­lin­nas­sa

Apteekkisopimusten käytöstä lääkeriippuvuuden hoidossa on saatu hyvä tuloksia. Menettelyssä potilaalle toimitetaan lääkkeitä vain yhden hoitavan lääkärin resepteillä tietystä apteekista.

Apteekkisopimusten käytöstä lääkeriippuvuuden hoidossa on saatu hyvä tuloksia. Menettelyssä potilaalle toimitetaan lääkkeitä vain yhden hoitavan lääkärin resepteillä tietystä apteekista.

Apulaisylilääkäri, päihdepsykiatri Pekka Laine Oulun yliopistosairaalasta kertoo, että sopimuksilla päihteiden ja rauhoittavien lääkkeiden yhteiskäyttö on saatu potilailla laantumaan. Sopimukset estävät myös lääkkeiden pääsyä katukauppaan.

Lääkeriippuvuus on Laineen mukaan riistäytynyt käsistä Suomessa. Ongelman lisääntymisestä kertoo muun muassa se, että morfiinin kaltaisten opiaattilääkkeiden myynti on viime vuosina kasvanut noin 15 prosentin vuosivauhtia.

Potilaan suostumuksella

Apteekkisopimus tehdään potilaan suostumuksella, joten myös tietosuojavaltuutettu on hyväksynyt menettelyn.

Laine kertoo, että hoitava lääkäri lähettää kirjallisena tehdyn sopimuksen potilaan käyttämään apteekkiin. Se puolestaan välittää tiedon myös lähitienoon muihin apteekkeihin. Tällä huolehditaan siitä, ettei sopimuksen tehnyt potilas saa ylimääräistä lääkettä vaikkapa naapurikunnan apteekista.

Sopimuksessa on porkkanaa myös potilaalle: Laineen mukaan sopimuksen allekirjoittanut lääkäri toimittaa potilaalle apteekkiin tasaisesti tarvittavan määrän lääkemääräyksiä. Näin potilaan ei tarvitse pelätä sitä, että lääke yhtäkkiä loppuu kesken.

- Potilaan ei tarvitse lähteä lääkkeen loppumisen takia juoksemaan paikasta toiseen. Samalla on varmistettu, ettei henkilö hae rauhoittavaa lääkettä esimerkiksi myyntitarkoituksessa muilta lääkäreiltä.

Laineen mukaan nykyäänkin joillekin lääkäreille muodostuu laaja asiakasverkosto, jotka käyvät hakemassa isoja määriä lääkkeitä. Nämä "varmoilla kirjoittajilla" käyvät asiakkaat vievät lääkkeet tavallisesti myyntiin.

Potilas sitoutuu hoitoon

Sopimuksen tekemisen edellytyksenä on, että potilas sitoutuu hoitoon. Hän alkaa käydä vastaanotolla, huumeseulassa tai muuttaa käyttäytymistään aiempaa terveempään suuntaan.

- Hintana säännöllisestä lääkityksestä hänet voidaan velvoittaa raitistumaan tai lopettamaan muitten huumeitten käyttö tai sitoutumaan muuhun hoitoon, Laine lisää.

Apteekkisopimuksilla taistellaan Laineen mukaan myös lääkkeitten käyttöön liittyvää epärehellisyyttä vastaan. Samalla hän kuitenkin huomauttaa, että henkilöt, jotka aikovat myydä lääkkeitä, eivät sopimusta edes allekirjoita.

- Niillä, jotka tosissaan haluavat päästä eroon hallitsemattomasta lääkkeiden käytöstä, ei yleensä ole tarvetta vilppiin.

Ongelma riistäytynyt käsistä

Laineen mukaan lääkeriippuvuus on riistäytynyt käsistä Suomessa jo vuosia sitten. Hän sanoo, että ongelma on äitynyt jopa huumeiden väärinkäyttöä suuremmaksi. Riippuvuuden lisääntymisestä kertoo sekin, että riippuvuutta aiheuttavien lääkkeiden myynti kasvaa voimakkaasti.

- Rauhoittavissa lääkkeissä kasvu on lääketilaston mukaan kolmen prosentin vuosivahtia, mutta opiaattilääkkeissä peräti 15 prosenttia, Laine tietää.

Idea apteekkisopimuksista lähti Laineen mukaan lääkäreiden "syvistä riveistä". He halusivat tehdä edes jotain tilanteen korjaamiseksi ennen kuin esimerkiksi kaavailut apteekkien, terveyskeskusten ja muun julkisen terveydenhuollon yhteisistä rekistereistä toteutuvat. Hänen mielestään Kela ja muut viranomaiset ovat epäonnistuneet lääkevalvonnassa.

- Reseptejä voidaan väärentää aivan helposti. Silloin kun henkilö käy apteekissa ilman sairausvakuutuskorttia eli ei saa Kelalta korvauksia, nämä lääkkeetkään eivät mene Kelan rekistereihin, Laine arvostelee.

Lääkeriippuvuutta ja sen hoitoa käsitellää Pohjolan Päihdepäivillä Oulussa torstaina.

Ilmoita asiavirheestä