Mediayhtiö Alma Media jatkoi loppukesästä kasvuaan. Voitto yli kaksinkertaistui alaskirjauksista huolimatta. Koko alkuvuoden aikana yhtiö kokosi voittoa rahoituserien jälkeen runsaat 26 miljoonaa euroa. Vuosi sitten tammi-heinäkuun voitto oli vajaat 19 miljoonaa euroa.
Loppuvuoden liikevoittoa kaventaa panostukset uuteen Presso-lehteen, mutta siitä huolimatta konserni odottaa ylittävänsä viime vuoden lopun tuloksen.
Alkuvuoden aikana Alma Median liikevaihto oli 337 miljoonaa euroa. Liikevaihto jäi viime vuodesta aikakauslehtien painotoiminnan irrottamisen vuoksi. Jos se puhdistetaan luvuista, yhtiön mukaan myynti kasvoi 8 prosenttia.