Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) korostaa, että sananvalinnoiltaan aiemmasta poikkeava Nato-linjaus ei merkitse muutosta Suomen kantaan. Vanhanen sanoi eduskunnan keskustelussa, että uuteen muotoiluun ei liity mitään uutta viestiä muille maille.
Eduskunta ryhtyi aamupäivällä arvioimaan hallituksen uutta turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa.
Vanhanen myös puolusti sitä, että hallitus varautuu kasvattamaan puolustusbudjetteja yleistä hintojen nousua enemmän. Oppositio on arvostellut tätä.
Hallitus perustelee vuosittaista kahden prosentin lisäkorotusta sillä, että puolustusmateriaali kallistuu normaalia inflaatiota nopeammin.
Vanhasen mukaan lisäkorotuksella voidaan välttää puolustusvoimien organisaatiomuutokset.
– Tällä hallitus kertoo, mitä selonteon tarkoittama puolustuskyky maksaa. Ja mikäli voimavaroja tähän ei olisi, on vaihtoehtona tarkemmin määrittelemättömien organisaatiouudistusten tie, Vanhanen sanoi.