Maail­man­cup pol­kai­si Levin se­son­gin käyn­tiin etu­ajas­sa

Levin maailmancupin kisojen järjestäjillä oli hymy herkässä. Kilpailun järjestelytoimikunnan puheenjohtajan Jouni Palosaaren mukaan palvelut toimivat, rinne oli huippukunnossa, sää suotuisa ja yleisö hyvin mukana kisameiningissä banderolleineen ja poronkelloineen.

- Kaikki on mennyt tosi hyvin. Saamamme palaute on ollut mairittelevaa, hän lisäsi.

Ensimmäinen kisapäivä houkutti Leville noin 8 000 katsojaa. Palosaari arvioi, että tänään päästiin suunnilleen samaan yleisömäärään. Tavoite oli kummallekin päivälle 10 000 kävijää.

Palosaari antoi tunnustusta Levin kisojen talkooporukalle: kisoissa paiski hommia noin 300 talkoolaista luoden hyvää Levi-henkeä.

Palosaaren mukaan kisoja seurasi noin 300 toimittajaa 30 maasta. Määrä ylitti järjestäjien ennakko-odotukset, mikä näkyi siinä, että tietoliikenneyhteydet ajoittain tukkeutuivat.

Kisojen budjetti oheispalveluineen oli noin 1,5 miljoonaa euroa. Palosaaren mukaan järjestäjät pääsevät plussan puolelle ja nyt myös majoittajien kassaan kilahtaa rahaa.

Ilmoita asiavirheestä