Sel­vi­tys: Baltian sähköt kan­nat­taa vetää Suomen kautta

Uuden sähkön siirtoyhteyden rakentaminen Suomen ja Viron välillä on kannattavin keino liittää Baltian maiden Pohjoismaiden ja Manner-Euroopan sähköverkkoihin. Asiaa selvittivät Itämeren alueen kantaverkkoyhtiöt.

Uuden sähkön siirtoyhteyden rakentaminen Suomen ja Viron välillä on kannattavin keino liittää Baltian maiden Pohjoismaiden ja Manner-Euroopan sähköverkkoihin. Asiaa selvittivät Itämeren alueen kantaverkkoyhtiöt.

Suomen ja Viron väliseen merikaapeliin liittyy Liettuasta Puolaan rakennettava sähkön siirtoyhteys. Vaihtoehtona on Liettuan ja Puolan yhteys täydennettynä merikaapelilla Baltiasta Ruotsiin. Selvityksessä oli esillä myös muita yhdistelmiä.

Suomen kantaverkkoyhtiön Fingridin mukaan siirtoyhteyksien rakentaminen vie vuosia. Suomen ja Viron välinen Estlink2-kaapeli on saamassa Euroopan unionilta tukea 100 miljoonaa euroa. Tuen avulla aikataulua voidaan kiristää niin, että kaapeli valmistuisi jo ennen vuotta 2015, Fingrid arvioi.

Baltian maat kuuluvat edelleen Venäjän sähköverkoston piiriin. Baltian maat haluavat, että niiden sähköverkot liitetään Pohjoismaiden ja Manner-Euroopan sähköverkkoihin. Suomesta on toimivat sähkön siirtoyhteydet Ruotsiin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä