Historian emeritusprofessori Matti Klinge pöllyttää jälleen vakiintuneita historiankäsityksiä.
Uudessa kirjassaan Napoleonin varjo - Euroopan ja Suomen murros 1795-1815 (Otava) hän tuo korostetusti esiin, että vuosien 1808-09 sodassa Suomi käytännössä antautui jo keväällä 1808, kun Venäjä oli vallannut Etelä-Suomen. Suomen sodan taisteluja hän pitää vähäpätöisinä verrattuna Euroopan suuriin taisteluihin.
Klinge myöntää itsekin, että kirja on oppositioasemassa "runebergiläisen" historiannäkemyksen kanssa. Vänrikki Stoolin tarinoiden kautta sota on tullut suomalaisille tutuksi, vaikka J. L. Runeberg ei itse sotatapahtumia juuri kuvaa; pääpaino oli suomalaisten moraalissa.
Klinge muistuttaa, että alusta alkaen suomalaisjoukot perääntyivät kaiken aikaa kohti pohjoista. Lähes kaikki johtavat suomalaiset, etenkin papisto, olivat ainakin Etelä-Suomessa nopean alistumisen kannalla. Klingen näkemyksen mukaan suomalaisjohtajat katsoivat, että antautumalla venäläisille suomalaiset voisivat pelastautua.
Taistelut sissisotaa
Ruotsin valtiojohto ja ruotsalaiset kenraalit olivat sitä mieltä, että oli tilanne miten päin tahansa, sota oli edessä. Kaiken aikaa oli vaarana, että Englanti hyökkäisi lännestä.
Suomen sodan taisteluja Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa Klinge ei juuri kuvaa. Hän luonnehtii niitä lähinnä "gerillataisteluiksi" eli sissisodaksi.
Suomen sodan taustalla oli keisarien Napoleonin ja Aleksanterin Tilsitissä vuonna 1807 tekemä rauhansopimus. Siinä Venäjä sai tehtäväkseen saada Ruotsi mukaan mannermaasulkemukseen, Englannin kauppasaartoon. Sota alkoi helmikuussa 1808 ja päättyi Haminan rauhaan syksyllä 1809.
Aleksanterin tarkoituksena ei alkujaan ollut vallata Suomea. Mieli kuitenkin muuttui nopeasti. Klinge kuvaa Aleksanteria "hyväksi keisariksi". Suomen suuriruhtinaskuntana Suomi sai sisäisesti autonomisen aseman; Aleksanterin edun mukaista oli, että suomalaiset pysyivät tyytyväisinä.
Syntyi Suomen valtio
Klinge kuvaa näkyvästi, kuinka Suomen tuleva hallintojärjestelmä alkoi kehittyä heti Etelä-Suomen antauduttua. Suomen aseman tulevaisuus huipentui maaliskuussa 1809 pidettyihin Porvoon maapäiviin eli niin sanottuihin valtiopäiviin. Klinge kirjoittaa, että syntyi Suomen valtio.
Kirjan julkistamistilaisuudessa Klinge myönsi, että tuohon aikaan suomen kielessä ei edes tunnettu sanaa valtio. Taustalla olivat ranskan kielen "etat" ja ruotsin "stat", ja ne taas ovat hänenkin mielestään monimerkityksisiä sanoja. Tutkimuksessa on kautta vuosikymmenten kiistelty siitä, koska Suomen "valtio" oikein syntyi.
Klinge määritteli, että valtion on alueellinen yksikkö, jolla on omat instituutiot. Hänen mielestään Suomen tapauksessa voidaan joka tapauksessa puhua finanssivaltiosta.