Ison D:n kir­jeen­vaih­to jul­kais­taan

Luonnontieteilijöiden Iso D eli Charles Darwin on maailmanlaajuisen juhlan aiheena, sillä hänen syntymästään tulee tänään kuluneeksi 200 vuotta. Eri puolilla maailmaa pidetään yli 600 tapahtumaa päivän kunniaksi.

Lontoon luonnonhistoriallinen museo juhlistaa Darwinia näyttelyllä, jossa on esillä muun muassa Darwinin maailmaympärimatkallaan keräämiä näytteitä.
Lontoon luonnonhistoriallinen museo juhlistaa Darwinia näyttelyllä, jossa on esillä muun muassa Darwinin maailmaympärimatkallaan keräämiä näytteitä.

Luonnontieteilijöiden Iso D eli Charles Darwin on maailmanlaajuisen juhlan aiheena, sillä hänen syntymästään tulee tänään kuluneeksi 200 vuotta. Eri puolilla maailmaa pidetään yli 600 tapahtumaa päivän kunniaksi.

Tiedotusvälineitä seuranneella juhlavuosi ei varmasti ole jäänyt huomaamatta tätä ennenkään. Darwin ja evoluutio ovat olleet esillä televisiossa, radiossa, sanomalehdissä ja aikakauslehdissä.

Myös syvempi tutustuminen evoluutioon onnistuu nyt suomeksi, sillä aiheeseen liittyviä kirjoja on ilmestynyt vuodenvaihteen molemmin puolin runsain mitoin.

Vaikka teeman luulisi olevan tietokirjallisuuden kannaltakin myyvä, eivät suuret kustantajat ole liiemmin innostuneet asiasta. Lähes kaikki uutuudet ovat pienkustantamojen julkaisemia.

Monet nykyaikaista evoluutiotutkimusta käsittelevistä teoksista ovat ilahduttavasti suomalaistutkijoiden kirjoittamia.



Päiväkirja
kiinnostaa


Kirjasadon mielenkiintoisinta antia on Darwinin viisi vuotta kestäneen maailmanympärysmatkan päiväkirja Beaglen matka, jonka on suomentanut Pertti Ranta.

Lyhyttä, sähkeenomaista esitystapaa ja 1800-luvun monipolvista kerrontaa yhdistelevä matkakertomus on kiehtovaa luettavaa, vaikka Darwin ei tässä vielä kehittelekään laajempia teorioita.

Harvardin yliopiston professori Janet Browne on puolestaan kirjoittanut teoksen Lajien synnyn synnystä. Siinä hän taustoittaa Darwinin elämää ja ajattelua ennen mullistavan teoksen ilmestymistä ja tarkastelee kirjan aiheuttamia reaktioita 1800-luvun lopun viktoriaanisessa Englannissa.

Myös Lajien synty ilmestyy keväällä uutena suomennoksena.



Laaja kirjeenvaihto löytyy verkosta


Jos haluaa tutustua Darwinin tutkimuksiin alkukielellä, ne löytyvät nykyään helposti internetistä. Sivustolle darwin-online.org.uk on koottu kaikki Darwinin teokset, Lajien synnystäkin kaikki kuusi painosta.

Ja jos tämäkään ei riitä, on tarjolla tuhansia kirjeitä. The Darwin Correspondence Project on jo vuonna 1974 aloitettu hanke Darwinin valtavan kirjeenvaihdon keräämiseksi ja julkaisemiseksi.

Darwin oli kirjeenvaihdossa elämänsä aikana lähes 2 000 ihmisen kanssa. Kirjeet ovat nykyään monien kirjastojen, yhteisöjen ja yksityishenkilöidenkin kokoelmissa. Tähän mennessä hanke on koonnut noin 7 600 Darwinin kirjoittamaa ja 6 500 hänen vastaanottamaansa kirjettä.

Kirjeet on julkaistu netissä (www.darwinproject.ac.uk), ja ne kootaan myös noin 30-osaiseksi kirjasarjaksi. 16 osaa on jo ilmestynyt.

Ilmoita asiavirheestä