Palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin terveydentila ei ole heikentynyt sitten eilisillan, kertoo pariisilaisen sotilassairaalan tiedottaja. Lääkäreiden mukaan Arafatin, jonka on aiemmin jo useaan kertaan väitetty kuolleen, tila on vakaa.
Pariisin palestiinalaisedustuston päällikkö Leila Shahid vakuutti aiemmin tänään, ettei 75-vuotias Arafat ole aivokuollut, mutta kylläkin koomassa. Shahid kertoi Arafatin avanneen silmänsä ja hymyilleen eilen Ranskan presidentin Jacques Chiracin vierailun aikana.
Palestiinalainen äärijärjestö Hamas on ehdottanut palestiinalaishallinnon siirtämistä kollektiivisen johtoryhmän käsiin, koska presidentti Jasser Arafatin vakava sairaus on johtanut valtatyhjiöön.
Hamasin mielestä johtoryhmässä pitäisi olla kaikkien kansallismielisten ja islamististen ryhmien edustus, mukaan lukien Hamas ja Islamilainen jihad.
Israelin television mukaan Israel ja palestiinalaisten edustajat neuvottelevat palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin hautapaikasta.