OP-Poh­jo­la-ryh­män tulos ropisi rajusti alas­päin

OP-Pohjola-ryhmän tulos ropisi rajusti alaspäin viime vuoden lopulla. Finanssiryhmän tulos ennen veroja jäi viime vuoden loka-joulukuussa 15 miljoonaan euroon, mikä on yli 230 miljoonaa euroa vuoden takaista vähemmän.

OP-Pohjola-ryhmän tulos ropisi alaspäin.

OP-Pohjola-ryhmän pääjohtajan Reijo Karhisen mukaan omaisuusarvojen lasku söi merkittävästi ryhmän kokonaistulosta. Sijoitustoimintaan liittyvät arvonalentumiset ja tuottojen vähennykset selittävät suurimman osan finanssiryhmän tulospudotuksesta.

Pohjola Pankki suunnittelee yhtiön nykyisille osakkeenomistajille tarjottavaa noin 300 miljoonan euron osakeantia.

Pohjolan toimitusjohtaja Mikael Silvennoisen mukaan Pohjola varautuu omia pääomia vahvistamalla talouden laskusuhdanteeseen. Suunnitellun osakeannin avulla Pohjola kertoo haluavansa turvata asiakasyritystensä rahoitusmahdollisuudet tilanteessa, jossa yritysten rahoituksen saatavuus on merkittävästi vaikeutunut.

Ilmoita asiavirheestä