Tänään nähtiin jälleen tulostykitystä, kun 16 pörssiyhtiötä kertoi viime vuoden tilinpäätöksestään. Julkistajien joukosta löytyivät myös päivän suurimmat pudottajat, sillä Pohjola Pankin ja Ramirentin osakkeet notkahtivat kaksinumeroisen prosenttiluvun verran.
Pohjola Pankin osake kävi päivän aikana lähes 20 prosentin pudotuksessa, kun pankki kertoi odotuksia huonommasta tuloksesta. Varsinkin loka-joulukuussa pankin tulos heikkeni rutkasti.
OP-Pohjola-ryhmän pääjohtajan Reijo Karhisen mukaan pankki ei edes harkitse valtion pääomasijoituksen käyttöä. OP-Pohjolan vakavaraisuus on Karhisen mukaan niin hyvä, ettei minkäänlaisia perusteita valtion pääomaruiskeen käyttämiseksi ole.
Pankki aikoo silti järjestää 300 miljoonan euron merkintäoikeusannin nykyisille osakkeenomistajilleen.
Myös Ramirentin tulos sukelsi loka-joulukuussa. Ramirentin osakkeesta suli 11 prosenttia.
Kaupankäynnin päätteeksi yleistä kurssikehitystä mittaava yleisindeksi osoitti 1,1 prosentin laskua 5 123 pisteessä. Nokian osakkeen hinta laski 1,3 prosenttia 9,56 euroon. Kokonaisvaihtoa kertyi lähes 550 miljoonaa euroa.