Rahoitusalan työntekijät näyttävät uudelle palkkakeskustelumallille varovaisen vihreää valoa.
Esimiesten ja toimihenkilöiden välisissä palkkakeskusteluissa sovitaan palkankorotuksista, jotka jaetaan pätevyyden ja työssä suoriutumisen perusteella. Yleiskorotuksia tai bonuspalkkioita palkkaneuvottelut eivät koske.
Malli otettiin rahoitusalalla käyttöön viime syksynä. Kokeilu on Suomessa uusi, sillä palkankorotukset on totuttu paketoimaan valmiiksi liittotasolla.
Teknillisen korkeakoulun tutkimuksesta selviää, että puolet kyselyyn vastanneista oli tyytyväisiä uuteen malliin, ja selvä enemmistö piti keskusteluja tärkeinä. Esimiestasolla myönteinen vire oli yleisempää.
Tutkimukseen vastasi 1 600 ihmistä. Heistä 90 prosenttia oli käynyt itseään koskevan palkkakeskustelun.