Suomen Pankki: Ko­ti­ta­louk­sien velat ra­hoi­tus­jär­jes­tel­män pulmana

Kotitalouksien kasvavat velat ovat Suomen rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta suurin huolenaihe, mutta historiallisen kokemuksen valossa nekään eivät aiheuta suurta riskiä, Suomen Pankki arvioi.

Kotitalouksien kasvavat velat ovat Suomen rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta suurin huolenaihe, mutta historiallisen kokemuksen valossa nekään eivät aiheuta suurta riskiä, Suomen Pankki arvioi.

Perjantaina julkistetusta Rahoitusjärjestelmän vakaus -raportista selviää, että kotitalouksien velat ovat kasvaneet käytettävissä olevaa tuloa nopeammin vuodesta 1998 lähtien ja velkaantumisaste on nyt 75 prosenttia. Asuntoluottojen osuus kaikista veloista on kasvanut tasaisesti jo kymmenen vuoden ajan, kun korot ovat laskeneet ja asuntojen hinnat nousseet. Muita luottoja suomalaisilla on vähemmän kuin 80-luvun lopussa.

- Asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat pidentyneet ja lainamäärät selvästi kasvaneet, Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Matti Louekoski sanoi tiedotustilaisuudessa. Kahden viima vuoden aikana otettujen uusien lainojen maksuaika on keskimäärin 16 vuotta ja koko 80 000 euroa. Tuoreimpien tilastojen mukaan asuntolainaa on 27 prosentilla kotitalouksista.

Louekoski muistutti, että vaihtuvakorkoiset lainat altistavat korkoriskille - ja niitä on nykyisin asuntolainoista suuri enemmistö. Tilanne kaikkiaan ei kuitenkaan näytä hälyttävältä, vaikka joidenkin yksittäisten kotitalouksien velkaantuminen onkin suurta maksukykyyn nähden.

Louekoski totesi, että 90-luvun taitteen pankkikriisin aikanakaan kaikkien kotitalouksien yhteenlasketut velat eivät olisi riittäneet kaatamaan yhtäkään suurta pankkia. Nyt kotitalouksien velkaantumisaste on varsin kohtuullinen kansainvälisesti ja historiallisesti vertaillen, hän arvioi.

- Kotitalouksien voimakas velkaantuminen on yhteinen piirre esimerkiksi koko euroalueelle.


Pankit
vakavaraisia

Pankkien pitkän ajan selkein riskitekijä liittyy yritysten pysymiseen elinvoimaisina ja kasvukykyisinä. Tällä hetkellä yrityksillä on vähän lainoja, koska investointeja tehdään laiskasti.

Suomen Pankin laskelmien mukaan suomalaisten pankkien tappiopuskurit kestäisivät kuitenkin myös ennustettua selvästi heikomman talouskehityksen.

- Meidän pankkiemme tuloskehitys on ollut vakaata, sanoi Louekoski, joka piti tuoreimpia tuloksia jopa erinomaisina. Hänen mukaansa kannattavuus- ja vakavaraisuusluvut ovat hyviä ja luottotappioita syntyy erittäin vähän.

Lyhyen ajan riskitekijänä keskuspankki pitää sitä, että kansainvälinen talous ei kasvaisi odotetusti ja se heijastuisi Suomeen.

- Suomen pankkisektorin lyhyen aikavälin riskinäkymät ovat varsin hyvät ja sektorin voidaan odottaa pysyvän vakaana, raportissa arvioidaan. Rakennemuutokset ja kansainvälinen integraatio asettavat kuitenkin haasteita niin pankeille kuin niitä valvoville viranomaisille.

Lue myös:

OP-ryhmä: Ensiasunnon ostajien asema ei parane kaavailluilla uudistuksilla

Ilmoita asiavirheestä