Suomessa voidaan iloita ympäristön tilan kohentumisesta. Tämän tiedon yllä lepää ilmastonmuutoksen varjo. Suomen kokemukset osoittavat kuitenkin, että uhkien torjunta on omissa käsissämme.
Itämeren heikko tila ja otsikoihin nousevat muut kielteiset ympäristöuutiset luovat helposti mielikuvan, jonka mukaan Suomen ympäristön kunto heikkenee koko ajan. Keskiviikkona julkistettu valtakunnallinen katsaus "Suomen ympäristön tila" kuitenkin välittää toisenlaista viestiä: moni asia on täällä nyt paremmin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.
Suomen ympäristökeskuksen raportin myönteiseen sisältöön kuuluu muun muassa tieto siitä, että ilmanlaatu on parempi kuin parikymmentä vuotta sitten. Esimerkiksi rikkilaskeuma on meillä vähentynyt 70 prosenttia 1990-luvulta.
Muutoksen on voinut omin aisteinkin havaita. Tehtaat työntävät nykyään esimerkiksi hajuja ilmoille paljon vähemmän kuin ennen, eivätkä teollisuuslaitosten lähiympäristöt ole enää samanlaisia kuolemanlaaksoja kuin vielä takavuosikymmeninä.
Huonompaan on sen sijaan menty liikenteen hiilidioksidipäästöissä. Tärkeä syy tähän on, että joukkoliikenteen osuus liikennesuoritteista on jatkuvasti laskenut. Ristiriitaista on, että tämä on tapahtunut samaan aikaan, kun ihmiset ovat muuttaneet kaupunkeihin, joissa joukkoliikenteen ainakin pitäisi olla keskeinen kansalaisten kuljettaja. Mukavuus kuitenkin kulkee ekologisuuden edellä.
Ilmanlaadun kohentumisen ohella toinen suuri hyvä uutinen on vesistöjen tilan paraneminen. Teollisuuden fosforipäästöt ovat nykyään murto-osa 1980-luvun tasosta. Suomen vesistöjen merkittävin fosforikuormittaja onkin tätä nykyä maatalous. Se ei johdu vain teollisuuden ja yhdyskuntien päästöjen vähennyksestä vaan myös siitä, että maa- ja metsätalouden ympäristötoimet ovat yksinkertaisesti purreet heikosti. Pohjois-Pohjanmaalla tästä kertoo vaikkapa Temmesjoen korkea fosforiarvo.
Tilanne on kummallinen, eikä siihen pidä tyytyä. Jos entiset keinot eivät toimi, pitää löytää tehokkaammat. Ympäristötukia on turha maksaa, jos ne eivät paranna ympäristön tilaa. On toki mahdollista, että osa maatalouden vesistönsuojelutointen tehosta näkyy vasta tuonnempana, mutta varmaa se ei se ole.
Yksittäisiä myönteisiä tietoja luonnon tilan kohentumisesta raportti kertoo monia. Yksi koskee Suomen suurinta petolintua, merikotkaa. Asuttujen reviirien määrä on 40 vuodessa noussut läheltä nollaa noin 300:aan Kiusallisimpiin tietoihin kuuluu puolestaan suomalaisten ekologisen jalanjäljen suuruus. Energian kulutuksen kasvu on suorastaan hätkähdyttävä, kulutus on vuodesta 1950 viisinkertaistunut. Silloinkin kuitenkin elettiin.
Raportin olennainen viesti on se, että Suomen ympäristön tila on pitkälle omissa käsissämme. Sen tilaa on saatu kohennettua poliittisin päätöksin ja kansalaisten omien valintojen kautta. Suomen ympäristön suurin uhka on kuitenkin raportin mukaan ilmastonmuutos. Ennusteet osoittavat meille 3--7 asteen lämpötilan nousua vuoteen 2100 mennessä. Tuollaisen muutoksen vaikutus olisi Suomen luonnossa järisyttävä.
Maailmanlaajuista ilmastonmuutosta suomalaiset eivät voi yksin pysäyttää, mutta osamme meidänkin on tehtävä. Suomen ympäristön tila -raportin tärkeimpänä sanomana voi pitää sitä, että ihmiset voivat omin päätöksin ja valinnoin korjata niitä vaurioita, jotka ovat aiheuttaneetkin. Toimien mittakaava vain pitää laajentaa yksilöstä ja kansasta koko ihmiskuntaan.