Kunnat ostavat palveluitaan yhä enemmän yksityisiltä palveluntuottajilta. Ostopalvelujen määrä kasvaa kunnissa kymmenen prosenttia vuodessa, kertoo Helsingin Sanomat.
Nopeimmin yksityisten hoitoon ovat siirtyneet sosiaali- ja terveyspalvelut. Yritykset ja järjestöt tuottavat niistä Stakesin tuoreen tilaston mukaan jo neljänneksen.
Monissa kunnissa sosiaali- ja terveystoimen ostopalvelujen osuus nousee paljon keskiarvoa suuremmaksi. Esimerkiksi Mynämäki ja Kouvola ostavat yksityisiltä noin kaksi kolmasosaa sosiaali- ja terveyspalveluistaan, ilmenee kuntien ja Efektia Oy:n tilastoista.
Palvelujen ulkoistaminen nousi lokakuun kunnallisvaalien keskeiseksi kiistakysymykseksi. Perinteisesti kunnat ovat tuottaneet palvelunsa omana työnä.