Hul­lun­roh­keus vei Ame­rik­kaan

Jukka Pekka Kinoksella on ollut kiireinen vuosi. Vuosi sitten marraskuussa Yhdysvaltain suurin leikkauskonevalmistaja Koike Aronson ilmoitti hakevansa uutta toimittajaa kilpailulla, jolloin Kinoksen yrityksessä, metalliteollisuuden tarpeisiin leikkauskoneen ohjausjärjestelmiä valmistavassa Robotronicissa käärittiin hihat. Prototyypit valmistuivat tammikuussa, huhtikuussa sopimus varmistui ja toukokuussa polkaistiin tuotanto tyhjästä käyntiin Suomessa.

Jukka Pekka Kinoksella on ollut kiireinen vuosi. Vuosi sitten marraskuussa Yhdysvaltain suurin leikkauskonevalmistaja Koike Aronson ilmoitti hakevansa uutta toimittajaa kilpailulla, jolloin Kinoksen yrityksessä, metalliteollisuuden tarpeisiin leikkauskoneen ohjausjärjestelmiä valmistavassa Robotronicissa käärittiin hihat. Prototyypit valmistuivat tammikuussa, huhtikuussa sopimus varmistui ja toukokuussa polkaistiin tuotanto tyhjästä käyntiin Suomessa.

Nyt yrityksellä on viisivuotinen sopimus, joka pitää sisällään satoja 10-20 000 euron hintaisia ohjausjärjestelmiä vuosittain, ja Kinos perheineen muuttaa kuun lopussa presidentinvaaleissa merkittävään rooliin nousseeseen Ohion osavaltioon järjestelemään tytäryhtiö ProMotion Controlsin toimintaa.

Yhtiön tuote on kirjoituspöydälle sopiva peltilaatikko, jossa on tietokoneen kuvaruutu, nappuloita ja hiiri. Laite sisältää älyä, jota asiakas itse asiassa ostaa Robotronicilta.

Monitorin kokoinen loota on saavuttanut tamperelaiselle Robotronicille kolmannen sijan omilla markkinoillaan Yhdysvalloissa, ja yritys voi tähdätä pian kakkoseksi.

Yhden potkut on toisen onnenpotku

Oululaislähtöisen Kinoksen tarina on esimerkki siitä, miten suomalainen yritys pääsee maailman kovimmille markkinoille, ja mies itse siitä, miten riskien ottaminen kannattaa, jopa suoranainen hullunrohkeus. Kun Kinos perusti tytäryhtiön Yhdysvaltoihin vuonna 2002 ja palkkasi paikallisen myyntijohtajan, hänellä ei ollut rahoista tietoakaan.

"Olimme alan messuilla vuonna 2001 ja silloinen alamme markkinajohtaja erotti päivää ennen messuja 20 työntekijäänsä USA:n huonon taloustilanteen vuoksi", Kinos muistelee.

"Yhtiön entinen USA:n myyntijohtaja marssi meidän messuosastollemme lievästi sanottuna pottuuntuneena ja minähän palkkasin hänet siltä seisomalta."

Liike oli oikea, sillä palkattu tyyppi oli sitä kaliiberia, että Kinos sai riskirahoittajan tulemaan mukaan operaatioon - viimeisellä mahdollisella hetkellä.

Kinos ei pysty sanomaan yhtä, yksiselitteistä syytä, miksi yhtiö onnistui murtautumaan Yhdysvaltain markkinoille. Edellisen kaltaiset onnenpotkut vaikuttavat tietysti asiaan, mutta takana on varmasti muutakin?

"Ihan selkeää on, että Bill Paulin auttoi minua ymmärtämään sikäläisiä markkinoita, esimerkiksi sen, että kuka omistaa asiakkaan, omistaa markkinat. Aluksi kuvittelimme voivamme luottaa paikalliseen isoon toimijaan, joka myisi tuotteemme, mutta ei oma suu on aina lähempänä kuin kaverin suu", hän miettii.

"Tytäryhtiön myötä olemme saaneet asiakkaat vakuuttuneiksi siitä, että emme ole lähdössä mihinkään. Bisnesalueemme on konservatiivista: kun konevalmistaja valitsee meidän tuotteemme, se joutuu automaattisesti tukemaan sitä vähintään seuraavat kymmenen vuotta, jolloin he tietysti luottavat meidän tukeemme. Sitä ei voi tehdä Suomesta käsin."

Jokaisen yrityksen liiketoiminta on ainutlaatuista, mutta kaikkien täytyy todennäköisesti käydä läpi "seurusteluvaihe" USA:n markkinoiden kanssa, jos sinne mielii. Kinoksella on neuvo: menkää Amerikkaan.

"Täällä on satsattu sellaiseen suunnitelmatalouteen, että konsultin kanssa tehdään muka hieno liiketoimintasuunnitelma, toivotaan, että saadaan sillä rahat Finnveralta ja sitten mennään polttamaan ne Amerikkaan", Kinos lataa.

"Se on varmasti väärä suunnitelma. totuus on se, että on mentävä paikan päälle ja haettava tuntumaa, ja kun se on saatu, pitää mennä mukaan oppimaan lisää niin vähällä rahalla kuin mahdollista. Kun tietää, kuinka homma toimii, voi korottaa panoksia."

Kun kokemus ja into kohtaavat

Tohtori William L. Paulinilla on paitsi pitkä kokemus eurooppalaisten teknologiayritysten auttamisesta Yhdysvaltain markkinoille, myös vahvat suhteet Suomeen ja Ouluun.

1990-luvun alusta lähtien yli 50 kertaa Suomessa vierailleella Paulinilla on kokemusta muun muassa Tekesin ja Finpron toiminnasta. Tällä hetkellä Paulin istuu esimerkiksi oululaisen Upstream Engineeringin hallituksessa, joka kehittää optista teknologiaa.

"Oulu on erityinen paikka Suomessa, ja kaikki täällä tietävät sen. Oulusta tulee hemmetin hyviä insinöörejä, ja kaupunki on ollut melkoinen piristysruiske koko maalle. Oululaiset kutsuivat minutkin tänne ensimmäistä kertaa vuonna 1993, jolloin mitään näistä taloista ei ollut olemassa ja parkkipaikoilla oli ruostuvia Ladoja", Paulin sanoo SmartHousen ravintolassa.

Suomessa on ollut sukupolvien välinen kuilu yritysmaailmassa. Uudet yrittäjät olivat nuoria ihmisiä ja vanhat konkarit olivat suuryrityksissä töissä, mutta nykyisin nuo samat konkarit istuvat nuorten yritysten hallituksissa ja vetävät start up -yrityksiä.

"Kokemus ja innovatiivisuus kohtaavat tätä nykyä ja se on todella hieno asia suomalaisyrityksille", Paulin pohtii.

Pelin henki käy tutuksi

Paulinin mukaan suomalaisyritykset ovat USA:n markkinoiden osalta juuri päässeet lukiosta, ja menossa yliopistoon; lisää menestyksiä on odotettavissa.

"Suomalaiset oppivat pelin hengen. Menestyksiä syntyy kun suomalainen varovaisuus ja amerikkalainen hulluus kohtaavat sopivasti", Paulin myhäilee.

Kinoksen yritys, jossa Paulin on varajohtajana, on esimerkki tästä: "Rationaalisuus ei ratkaise kaikkia ongelmia. Einsteinkin arvasi asioita ennen kuin pystyi todistamaan ne. Asenteeni vuoksi pääsen työskentelemään hulluimpien suomalaisten kanssa."

Ilmoita asiavirheestä