Poliiseiksi pukeutuneet aseistautuneet miehet sieppasivat Bagdadissa tänään kymmeniä ihmisiä sunnien johtamasta opetusministeriöstä. Mikään ryhmä ei iltaan mennessä ilmoittautunut sieppaajiksi eikä mitään vaatimuksia esitetty. Irakin sisäministeriö määräsi viisi poliisikomentajaa pidätettäviksi sieppauksen vuoksi.
Ensi arvioiden mukaan siepattuja olisi ollut runsaasti yli sata. Illalla Irakin pääministerin kanslia kuitenkin ilmoitti, että 45-50 ihmistä oli siepattu, ja heistä parisenkymmentä oli sittemmin vapautettu.
Silminnäkijät kertoivat, että kymmeniä turvallisuusjoukkojen ajoneuvoja oli ajanut opetusministeriön edustalle muutaman ajoneuvon sulkiessa kadun. Poliiseiksi pukeutuneet olivat tunkeutuneet ministeriön rakennukseen Karradan alueella, missä asuu eri uskontoryhmien edustajia.
Poliisi oli erään silminnäkijän mukaan seurannut tapahtumia vierestä tekemättä mitään.
Lisäksi eri puolilla Irakia löydettiin päivän aikana ainakin 82 ihmistä surmattuina.