Kai­nuus­sa kahdet suo­pot­ku­pal­lo­ki­sat yhtä aikaa

KalevaVaala Hyrynsalmen kunta ilmoitti tiistaina, että se sopii Hiihtokeskus Ukkohallan kans

Vaala Hyrynsalmen kunta ilmoitti tiistaina, että se sopii Hiihtokeskus Ukkohallan kanssa Suopotkupallon MM-kisojen järjestämisestä aikaisemmilta vuosilta tutulla Vuorisuolla. Kisa pidetään 12.-15. heinäkuuta. Samana viikonloppuna järjestää oman kisansa Sotkamon Tervasuolla Kainuun Paroonit, joka ei aio luovuttaa yli 500 ilmoittautuneen joukkueen tietoja kunnalle.

Asian ratkaisuksi on jo viittailtu oikeusistuimen suuntaan, sillä molemmat osapuolet katsovat, että juuri heillä on oikeus aitoon ja alkuperäiseen kisaideaan. Kyseessä on myös raha, sillä ilmoittautumismaksuina kerätään kymmeniä tuhansia euroja. Kaikkiaan kisan on arveltu liikuttavan Kainuussa yli miljoonaa euroa.

Myös Umpihankifutiksen MM-kisa järjestetään tuplana ja molemmat kisat samaan aikaan, 9.-11. helmikuuta. Hyrynsalmen kunnan kisan paikka on Ukkohalla, Paroonien lumiareenan osoitetta ei vielä ole ilmoitettu.

Ilmoita asiavirheestä