Oulun kaupungin ylläpitämillä lintujen ruokintapaikoilla on kohta taas tungosta. Oulun Katutuotannon viheryksikön hoivassa on seitsemän ruokintapaikkaa, joita huolletaan marraskuusta huhtikuuhun.
Katutuotanto huolehtii ruokinnan arkipäivisin pysyvän lumen tultua Kuusisaaren ja Laanilan Typen sulan ruokintapaikoilla. Viikonloppuisin siivekkäiden ruoat kattaa Oulun Seudun eläinsuojeluyhdistys, jolle kaupunki antaa rehut.
Viheryksikön päällikkö Ari Tolvanen kertoo, että kaupungin ruokintaa ei ole aloitettu, lumentuloa odotellaan vielä.
Kuusisaaren ja Typen sulan lisäksi yksi ruokinta löytyy Tuirasta ja muut ovat keskustaa ympäröivissä puistoissa. Pulut, varikset, naakat, varpuset ja sinisorsat ovat ruokintojen tavallisimpia vieraita.
Kiinteistöjen ulkopuolella lintuja ruokkiessaan kaupunkilaisten tulee käyttää kaupungin ruokintapaikkoja. Taloyhtiöillä voi lisäksi olla omia määräyksiä lintujen ruokinnasta.
Vanhaan muistiin ei lintujen ystävän sovi luottaa: Tuiran uimalassa patosillan ja rautasillan välisellä alueella sekä Mannerheimin- ja Lyötynpuistossa lintujen ruokinta kiellettiin jo vuosia sitten.