Lentoyhtiö Blue1 aikoo selvittää Oulun lentojen myöhästymisten syyt. Vielä viime vuonna yhtiö laski olleensa Suomen täsmällisin lentoyhtiö koko maassa, mutta tänä syksynä Oulun lennoilla sattui notkahdus.
"Suurin syy myöhästymisiin on rotaatio, mutta se on huono syy", sanoo viestintäjohtaja Tom Christides Blue1:lta. Rotaatio tarkoittaa sitä, että aamun ensimmäinen kone on myöhässä, minkä vuoksi loputkin lennot myöhästyvät.
Lokakuussa 30 prosenttia Helsingistä Ouluun ja Oulusta Helsinkiin lähteneistä lennoista myöhästyi aikataulustaan.
Tom Christides lupaa, että Blue1 tutkii, johtuvatko Oulun koneiden myöhästymiset tiukoista aikatauluista. Tämä tarkoittaisi sitä, että koneet pääsevät lähtemään myöhässä yhtiön muiden lentovuorojen takia. "Tärkeintä on aina turvallisuus, mutta heti sen jälkeen täsmällisyys", Tom Christides toteaa.
Jos syy löytyy, yhtiö aikoo korjata aikataulujaan. Christidesin mukaan myöhästymiset ovat johtuneet vasta toissijaisesti tekniikasta, lastauksen hitaudesta tai säästä.
Marraskuussa tilanne parani
Marraskuussa yhtiö on tavoittanut jälleen täsmällisyydessään kilpailijansa Finnairin. Sunnuntaihin mennessä Finnairin koneista 6,9 prosenttia oli lähtenyt myöhässä Oulusta. Blue1:n koneista seitsemän prosenttia lähti myöhässä Oulusta tai Ouluun.
"Marraskuu on ollut meille erittäin hyvä", viestintäjohtaja Tom Christides kehaisee.
Myös Finnair on tyytyväinen yhtiön omaan täsmällisyyteen marraskuussa. "Kotimaan lentojen täsmällisyys on yleensä kahdeksan yhdeksän prosentin luokkaa", tiedottaja Usko Määttä sanoo.
Tiistaina ennen kello 11:tä Oulun lentoasemalla jonotettiin yhtä aikaa molempien yhtiöiden lennoille. Oululainen Katja Ryynänen oli nousemassa Blue1:n koneeseen. "Ottaa se päähän, jos kone lähtee myöhässä. Toivottavasti tämä lähtee ajallaan", Ryynänen sanoi ja oli oikeassa.
Ylivieskalainen Juhani Paakkinen oli lähdössä Finnairin lennolle. "Kelit syksyllä vaikuttavat siihen, että koneet voivat olla myöhässä", Paakkinen arveli, kun taulu kertoi Finnairin myöhästyvän varttitunnin.
Varttia ei tosin vielä lasketa myöhästymiseksi. Pienellä viiveellä lähtevät koneet pystyvät lentämään matkansa sen verran nopeammin, että ne voivat laskeutua ajallaan.
Eurooppalaisittain tarkkoja lentoja
Yhtiöt laskevat myöhästymiseksi vasta sen, jos kone nousee ilmaan yli 15 minuuttia aikataulustaan jäljessä. Laskentakäytäntö on kansainvälinen. Sitä käyttävät muun muassa lentojen myöhästymisiä tilastoivat Association of European Airlines (AEA) ja Eurocontrol.
AEA:n tilastojen mukaan Finnairin koneet saapuivat heinä-lokakuussa määränpäähänsä toiseksi tarkimmin koko Euroopassa. Lähtötarkkuudessa yhtiö sijoittui kuudenneksi.
Blue1 ei ole mukana AEA:ssa eikä siten myös järjestön tarkkuusseurannassa. Eurocontrolin tiedoissa Blue1 on mukana, mutta tiedottaja Kyla Evans ilmoitti Kalevalle, etteivät he voi kertoa yhtiökohtaisia tuloksia.
Jos Blue1:n Oulun lentoja verrataan AEA:n ylläpitämiin tilastoihin, yhtiö on syksylläkin ollut täsmällisempi kuin eurooppalaiset lentoyhtiöt keskimäärin. Viimeisen kuuden kuukauden aikana 78 prosenttia Blue1:n lennoista on lähtenyt ajallaan. Eurooppalainen keskiarvo vuoden kolmannelta neljännekseltä oli 77 prosenttia.
Kaikista eniten aikataulut heittävät portugalilaisella TAP-yhtiöllä, jonka lennoista suurin osa (48 prosenttia) lähti myöhässä heinä-syyskuussa.