Kaikki sai alkunsa ka­rao­kes­ta

Kalevaoulu Oululainen Eila Niskala, 64, oli mukana, kun TV2 esitti l

Seniorien laulukilpailuissa menestynyt Eila Niskala keikkailee Paronit-yhtyeensä kanssa sopivaan tahtiin. Oulun seudulla heidät nähdään todennäköisesti vasta ensi vuonna.
Seniorien laulukilpailuissa menestynyt Eila Niskala keikkailee Paronit-yhtyeensä kanssa sopivaan tahtiin. Oulun seudulla heidät nähdään todennäköisesti vasta ensi vuonna.
Kuva: Eljas Sallmen

oulu Oululainen Eila Niskala, 64, oli mukana, kun TV2 esitti lokakuun lopussa suorana lähetyksenä Estradilla-ohjelmassa seniorien laulukilpailun.

Niskala osallistui yli 50-vuotiaille tarkoitettuun seniorilaulukilpailuun neljättä kertaa, tällä kertaa menestyksekkäästi.

Hän voitti laulukilpailussa yli
60-vuotiaiden sarjan ja tuli kokonaiskisassa neljänneksi. Hän oli myös yleisön suosikki naispuolisista laulajista.

Menestys yllätti. "Päämääräni oli, että saan laulettua laulun kunnialla läpi, enkä unohda sanoja. Oli yllätys, että sain noinkin paljon ääniä", Niskala sanoo.

Kilpailijat lauloivat sekä Siilinjärven semifinaalissa että Tampereen finaalissa yhden Rauno Lehtisen sävelmän. Yli 60- ja 70-vuotiaiden palkintosijat tuomaroitiin jo semifinaalissa.

Niskalalle arvottiin laulelmat Kevätkoivu sekä Kesä mennyt.

"En ollut koskaan aiemmin kuullut näitä kappaleita. Meillä oli puolitoista viikkoa aikaa opetella laulut ja kyllä niistä tykkäsin. Ne sopivat minun suuhuni", Niskala kertoo.

Tamperelaisen ohjelmatoimisto Montteerin järjestämään laulukilpailuun osallistui yli 600 laulajaa. Seniorilaulukisat järjestettiin 13. kerran. Suomenmestariksi puhelinäänestyksessä nousi vaasalainen Sulo Kallio.

Suora lähetys ei Niskalaa häirinnyt. "Odotin, että minulle tulee sellainen horkka ja jännitys, mutta sitä ei tullut. Piti vain keskittyä lauluun."

Niskala on laulanut pikkutytöstä asti kuoroissa ja joulujuhlissa. Aviomiehen kuolema 12 vuotta sitten sysäsi Niskasen entistä tiiviimmin musiikin pariin.

"Kun mies kuoli, jotakin piti ruveta harrastamaan ja uskaltauduin karaokeen. Minulla oli tyttökaveri, joka tyyräsi aina, että mene, mene. Siitä se sitten lähti."

Niskala lauloi aluksi eläkeläisten Varttuneet-orkesterissa. Nykyisen Paronit-orkesterin kanssa keikkaillaan silloin tällöin, enimmäkseen päivätansseissa.

Niskala ja Paronit esiintyy seuraavan kerran sunnuntaina 19. marraskuuta Kemissä, ja Oulussa todennäköisesti vasta ensi vuoden puolella. Marraskuun alussa orkesteri esiintyi Kempeleessä.

"Olen kyllä kaikkiruokainen musiikin suhteen, mutta hitaampia kappaleita on kiva laulaa. Esitämme aivan perustanssimusiikkia", Niskala sanoo.

Yksi omakustannelevykin on syntynyt lapsenlapsen inspiroimana. Lastenlapset ovatkin Niskalalle suuria voimanlähteitä musiikin lisäksi.

"Lastenlapset ovat todella tärkeitä ja ihania."

Niskala ei sävellä itse kappaleitaan, mutta sanat yhteen tangoon ovat syntyneet.

"En ole vielä ruvennut säveltämään, enkä osaa soittaa itse, mikä on harmi. Nostan kyllä hattua kaikille soittajille", Eila Niskala kehuu.

"Musiikkiura jatkuu, jos vain terveyttä riittää ja soittajapojat pysyvät mukana."

Seuraavaksi seniorilaulaja suuntaa Jyväskylään, missä ensi tiistaina kaikki seniorien laulukilpailun finalistit levyttävät Rauno Lehtisen juhlalevylle oman kilpailukappaleensa.

Keikkailu on Niskaselle mieluista puuhaa.

"Mukavinta on, kun näkee iloisia ihmisiä tanssimassa. Ihmiset tulevat juttelemaan ja itsekin menen usein ihmisten luokse juttelemaan ja kyselemään kaikenlaista."

Ilmoita asiavirheestä