Täy­sil­lä kylkeen ja pakoon

Oulu Yhtäkkiä korkealla takalokasuojan päällä ammottaa syvä, maaliton vako.

Oulu Yhtäkkiä korkealla takalokasuojan päällä ammottaa syvä, maaliton vako. Joku ulkopuolinen on taatusti vähintääkin kuullut ilkeän rämähdyksen Raksilassa. "Tähän on törmätty lujaa", korjaajakin vakuuttaa ja ennakoi kustannukseksi maalauksineen 600 euroa.

Koska ajaja pakeni paikalta, täyskaskovakuutetulta karhutaan kättelyssä 150 euron omavastuu. Lisäksi hän menettää vielä kahden vuoden bonukset, noin 300 euroa.

450 euroa tuntuu täyskaskovakuutetusta kovalta hinnalta tuntemattoman, selvästikin liian isolla autolla kaasuttavan kuskin virheestä.

Vakuutuslaitoksen kontolle jää vain 150 euroa. "Pienissä vahingoissa varmaan näin käy", korvauspäällikkö Matti Reini Ifistä vahvistaa.

Autojen keskivahingot liikkuvat Suomessa Reinin mukaan hieman alle 2 000 euron tienoilla. Eniten vahinkoja sattuu suurten yleisötapahtumien yhteydessä, päivisin marketien edustalla ja kadunvarsilla öiseen aikaan.

Ilmoita asiavirheestä