Karmea kato

 

Kisakylässä ei nukkunut enää kukaan sunnuntaiaamuna puoli kahdeksan jälkeen. Ranskalaiset alkoivat kirpeässä aamupakkasessa vaeltaa Bellevarden juurelle ja mennessään töräyttelivät torviaan, kalkattivat kellojaan ja huusivat kuin peikot. Jean-Baptiste Graaaaange!

Valloiren laakson kasvatti johtaa pujottelucupia ja on maailmancupin kokonaiskilpailussa toisena. Mies on tänä talvena kiivennyt palkintokorokkeelle neljässä pujottelussa, korkeimmalle Levillä ja Zagrebissa, joten Val d´Isèren yleisö odotti suosikiltaan pujottelun MM-kultaa, kotikisojen ensimmäistä Ranskalle.

Vaan loppuihan se mylvintä, kuin päät olisi katkaistu koko porukalta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena ollut Grange karautti kyljelleen toisella kierroksella. Julien Lizeroux´n hopea ei juuri ranskalaisten tuskaa helpottanut. Maailmanmestariksi laski Itävallan Manfred Pranger, pronssille Kanadan Michael Janyk.

Vaan ei ollut Grange ainoa peilijäisen Bellevarden varteen sortunut. Ensimmäisellä kierroksella maaliin asti ei päässyt 33 pujottelijaa, toisella penkkaan vetäisi 13 miestä, joukossaan Suomen Jukka Leino ja Marcus Sandell.

"Ei mitenkään hyvä asia lajin kannalta", Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja Janne Leskinen puisteli päätään.

"Järjestäjät päättivät vielä illalla jäädyttää rinteen, ja kun yöksi paukahti 20 astetta pakkasta, kävi näin."

Rinteen juurella nähtiin surullisen hahmon suomalaisritareita.

"Pitää vaan saada enemmän laskuja ja varmuutta puikkaan", Sandell levitteli käsiään.

"Jos tuloksia katsoo, en ole ihan tyytyväinen, mutta ei se nyt ihan huonosti ole, jos maailmanmestari häviää sekunnin tuossa keskipätkällä. Vauhtia ainakin on."

"Harmittaa vietävästi. Lipsahti heti väärälle puolelle", kuittasi Leino, jonka toinen kierros päättyi jo toiselle portille.

"Tämä on niin törkeän raaka laji, että välillä oikein potuttaa, kuinka raaka se on."

Ilmoita asiavirheestä