Korkeasti koulutettujen opinnot ja työmarkkinoiden tarpeet näyttävät tuoreen selvityksen mukaan kohtaavan huonosti monilla aloilla. Niillä on kuitenkin suuria alakohtaisia eroja.
Vajaat viisi vuotta työelämässä olleista kolmannes on ollut työttömänä. Useimmilla työttömyys on kuitenkin jäänyt lyhyeksi. Lähes 60 prosenttia on ollut työttömänä vain kerran. Kaksi kolmesta oli työttömänä alle puoli vuotta.
Vähiten työttömyyttä on ollut ammattisuuntautuneilla aloilla kuten lääketieteellisillä sekä teknillistieteellisillä aloilla. Sen sijaan taideteollisella, maatalous-metsätieteellisellä ja humanistisella koulutusalalla työttöminä on ollut yli 40 prosenttia.
Määräaikaisuudet ovat yleisiä lähes jokaisella koulutusalalla. Joka neljäs työskentelee pätkätöissä, pääosin julkisella sektorilla.