Kauppa- ja teollisuusministeriö on päättänyt keskiviikkona, että geologian tutkimuskeskuksen (GTK) toimintaa Länsi-Suomessa vahvistetaan perustamalla uusi alueyksikkö Kokkolaan.
Kokkolan alueyksikön perustamisella vahvistetaan GTK:n toimintaa Länsi-Suomessa erityisesti maaperäkartoituksessa ja -tutkimuksessa, merigeologiassa sekä kiviaines-, pohjavesi- ja turvevarojen etsinnässä ja kartoituksessa. Tavoitteena on, että uusi alueyksikkö aloittaa toimintansa vuoden 2006 alusta.
Kokkolan alueyksikön henkilöstömäärä on aluksi 20-30 henkilöä ja kasvaa vuoteen 2011 mennessä 40-60 henkilöön. Uudet tehtävät täytetään hyödyntämällä henkilöstön vapaaehtoista siirtymishalukkuutta ja siirtämällä henkilöstön poistuman kautta vapautuvia virkoja ja toimia muista toimipisteistä, erityisesti Espoon toimipisteestä Kokkolaan.
GTK on yksi niistä KTM:n hallinnonalan yksiköistä, joiden toimintojen alueellistamismahdollisuudet on päätetty selvittää vuoden 2004 loppuun mennessä. GTK:n osalta selvitys on edennyt muita KTM:n hallinnonalan yksiköitä nopeammin. Muut selvitysten kohteena olevat virastot ja laitokset ovat valtion teknillinen tutkimuskeskus, teknologian kehittämiskeskus, patentti- ja rekisterihallitus ja matkailun edistämiskeskus.
Keskushallinnon yksiköiden alueellistamisselvitykset perustuvat hallituksen iltakoulussaan 5.5.2004 ministeriöille antamaan toimeksiantoon.