Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan presidentti Tarja Halosen syyskuussa pitämässä YK-puheessa otettu kanta Irakin sotaan pohjautuu Lipposen hallituksen päätökseen. Se muotoiltiin maaliskuussa 2003 hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa.
Vanhanen huomauttaa, että puheesta kirjallisen kysymyksen tehnyt kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) taisi itse olla silloin valiokunnan jäsen. - Nykyinen hallitus ei tietenkään ole ottanut kantaa vanhaan sotaan, Vanhanen korostaa.
Tällaisissa asioissa on pääministerin mukaan aina voimassa kulloinkin otettu kanta, joka on voimassa. Presidentti on puhunut sen perusteella.
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta piti maaliskuussa 2003 valitettavana, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat ryhtyneet sotilaallisiin toimiin Irakia vastaan. Hallituksen mielestä voimankäyttö ilman YK:n turvallisuusneuvoston nimenomaista valtuutusta ei ollut hyväksyttävää.
Vanhanen vakuutti, että yhteistyö valtioneuvoston ja presidentin kesken on sujunut hyvin. Käytännön elämässä ei ole ollut havaittavissa mitään harmaata aluetta ulkopolitiikan johtamisessa.