Hollannin sotilastiedustelun upseerit kiduttivat irakilaisvankeja vuonna 2003, kertoo hollantilainen sanomalehti Volkskrant. Lehden mukaan vankeja mm. upotettiin veteen, jotta he pysyisivät hereillä. He joutuivat kärsimään myös kirkkaasta valosta ja korkeista äänistä.
Pääministeri Jan Peter Balkenende oli kauhistunut lehden tiedoista. - Jos tämä pitää paikkansa, se on kauheaa, Balkenende sanoi Hollannin radiossa.
Puolustusministeriön edustaja on lehden mukaan myöntänyt tapahtumat.
- Tapahtui asioita, jotka eivät ole sääntöjen mukaisia, Joop Veen sanoi.
Puolustusministeri Henk Kamp kertoi, että asiaa tutkimaan on perustettu puolueeton komissio. Hän toivoi, että komissio pystyisi luomaan selvän kuvan siitä, mitä on tapahtunut.
Hollannilla oli aikanaan noin 1 400 sotilasta eteläisessä Muthannan maakunnassa. Viime vuoden toukokuussa joukot kotiutettiin. Tällä haavaa Irakissa on 15 hollantilaissotilasta.