Suomen jalkapallomaajoukkueen valmentaja Antti Muurinen on nimennyt kolme pelaajaa 17. marraskuuta Messinassa Italian kohtaavaan joukkueeseen. Muurinen valitsi täydennyksenä mukaan Tromsön puolustaja Miika Koppisen, Cercle Bruggen hyökkääjä Paulus Roihan sekä Hakan puolustaja Juha Pasojan.
Joukkueesta jäivät sen sijaan pois nivusvammoista kärsivä Janne Saarinen sekä Petri Pasanen, jolle päävalmentaja Muurinen antoi vapautuksen perhesyistä.
Koppinen, 26, on pelannut 17 A-maaottelua ja hän oli viimeksi mukana MM-karsintaottelussa Hollantia vastaan, jolloin hän ei tosin päässyt pelaamaan. Myös urallaan kaksi A-maaottelua pelannut Pasoja, 27, oli MM-karsintaryhmässä, mutta ilman peliaikaa. Paulus Roiha, 24, palaa A-maajoukkueeseen vuoden tauon jälkeen. Roiha on pelannut yhdeksän A-maaottelua, edellisen kerran Costa Ricaa vastaan viime vuoden marraskuussa.
Joukkueen vahvuus on nyt 17 pelaajaa. Joukkuetta täydennetään vielä yhdellä tai kahdella pelaajalla.