Syötteen kehittämiseksi usean vuoden aikana tehtyjen suunnitelmien yksi tulos kirjaimellisesti leimahti loistoonsa perjantaina.
Matkailukeskuksen ydinalueen maanteiden ja kevyenliikenteen teiden valaistus on jokseenkin valmis ja lukuisat uudet lamput kytkettiin päälle Pudasjärven kaupungin ja Metsähallituksen järjestämässä valojuhlassa illalla.
Hankkeen piirissä tiestöä on 14,3 kilometriä, josta valaistiin nyt noin kymmenen kilometriä. Valot syttyivät myös eräille reiteille.
"Teiden ja reittien valaistus parantaa niiden käyttöturvallisuutta ja jatkaa reitistöjen käyttöaikaa, koska matkailusesonki Syötteen alueella ajoittuu suurelta osin pimeään syys- ja talvikauteen", kehittämishankkeissa mukana ollut Terttu Määttä Pudasjärven kaupungin elinkeinotoimistosta kertoi.
Määtän mielestä valaistuksen lisäämisellä on samalla matkailukeskuksen imagoa kohottava vaikutus. Vielä ensi vuonna jatkuvan projektin kustannusarvio on 720 000 euroa, johon EU:n aluekehitysrahasto ja Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen työvoimaosasto osallistuvat enintään 72 prosentin osuudella. Loppu jää Pudasjärven kaupungille.
Iso-Syötteen latu- ja moottorikelkkareitteihin on suunniteltu uusia linjauksia, joiden Määttä arvioi toteutuvan ensi vuoden aikana.
Tulevina vuosina on tarkoitus rakentaa Syötteen ja Pärjänjoen teille ylikulkusillat sekä Iso-Syötteen tielle alikulkusilta. Ne toteutuvat, jos TE-keskukselta saadaan myönteinen avustuspäätös.
Syötteen safaritalolla pidetyn valojuhlan tarkoituksena oli myös juhlistaa vuonna 2000 alkaneen kehittämishankkeen päättymistä.
"Suunnitelmat eivät ole jääneet vain suunnitelmiksi, vaan hankkeen seurauksena Syötteellä on meneillään useampiakin sen vetovoimaa lisääviä investointeja", Määttä huomautti.
Valojuhlaan osallistui myös mökkiläisiä, joiden halutaan osallistuvan kaupungin päätöksentekoon. Vaikuttamiskanavana on joko mökkiläistoimikunta tai mökkiläisfoorumi, joista kaupunginjohtaja Pauli Harju teki selkoa.
Pudasjärven kaupunki on ollut mukana sisäasianministeriön projektissa, jonka tarkoituksena on selvittää mökkiläisdemokratian tarve ja muodot mökkikunnissa. Pudasjärvellä on yli 3 000 vapaa-ajanasuntoa, joista huomattava määrä Syötteen seudulla.
Syötteen mökkiläiset ovat jo toivoneet voivansa olla mukana kehittämässä aluetta.