Persiankielisen tv-yhtiön Gemin perustaja ja toimitusjohtaja Said Karimian on ammuttu Istanbulissa, kertoi Turkin media sunnuntaina.
Karimiania syytettiin taannoin poissa olevana iranilaisessa tuomioistuimessa, ja hänet on tuomittu kuudeksi vuodeksi vankeuteen Iranin vastaisen propagandan levittämisestä, kertoi BBC.
Karimianin televisioyhtiö on lähettänyt Iraniin persian kielelle dubattuja ohjelmia, jotka Iranin mielestä ovat islamin arvojen vastaisia. Lisäksi tv-kanavan väitetään levittävän länsimaista kulttuuria.
Perheenjäsenten mukaan Karimiania on uhkailtu viime kuukausina, ja siksi tämä suunnitteli paluuta Istanbulista Lontooseen, BBC kertoi.
Turkin hallituslähteiden mukaan ampuminen saattaa kuitenkin liittyä esimerkiksi Karimianin liiketoimintaan.
Iranilaistaustainen Karimian on Britannian kansalainen.